Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 7. Elin "Pippi" Gutzen ja Hanni Hyöky

(10.3.1892-5.5.1962)

Pudasjärvellä syntyneestä Elin ”Pippi” Gutzenista tuli kajaanilainen 9-vuotiaana, kun hänen isänsä Henrik Immanuel Gutzen nimitettiin Paltamon piirin nimismieheksi vuonna 1901. Oppikoulun jälkeen Pippi Gutzen opiskeli Helsingissä Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja Coranderin veistokoulussa. Puusepän ammatti oli 1900-luvun alussa naiselle harvinainen ammatti.

Elin "Pippi" Gutzen. Kuva: Kainuun Museon kuva-arkisto.

Luonnenukkien ammattimaisen valmistuksen Gutzen aloitti vuonna 1931 tultuaan kahdella nukellaan palkituksi Suomen Kuvalehden järjestämässä kilpailussa. Kolmen vuosikymmenen aikana luonnenukkeja syntyi noin kolmetuhatta ja tekijä piti nukeistaan luetteloa. Viimeisin nukke valmistui 1961. Yleisin aihe oli kainuulainen tukkijätkä, mutta häneltä tilattiin paljon näköisnukkeja eri ammattien edustajista, paikallisista henkilöistä ja julkisuuden henkilöistä, kuten poliitikoista, kirjailijoista ja säveltäjistä. Nukkensa päät Gutzen veisti puukolla.

Pippi Gutzenin nukkeja Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta  -näyttelyssä.

Gutzenin työn innoittajana saattoi olla hänen äidinäitinsä Amanda Hertman (1835–1908), jota pidetään nukketaiteen ensimmäisenä suomalaisena edustajana. Luonnenukkien lisäksi Pippi Gutzen teki tilauksesta huonekaluja ja muita pieniä puusepäntöitä. Hänen työhuoneensa seinällä oli paperille maalattu teksti: Tee työ ja unhoita kaikki muu, kuin unelma öinen unhoittuu!

Asunto ja puutyöverstas sijaitsivat Kajaanin kirkon vieressä niin sanotussa Karvosen talossa. Gutzen eli talossa naisystävänsä kanssa. Nukketaiteilija menehtyi 70-vuotiaana.

Lähteet:

- Suomen Kuvalehti n:o 41 1931

- Oma Koti n:o 23 1932

Hanni Hyöky

(15.3.1880-25.1.1970)

Johanna Maria Lundstedt syntyi Varsinais-Suomessa ja kävi koulunsa Tampereella. Vuonna 1904 hän avioitui Kajaanin pormestarin Fredrik Hyökyn (1873–1952) kanssa ja muutti Kajaaniin. Pormestari Hyöky oli useassa yhdistyksessä aktiivinen ja miehensä rinnalla Hanni Hyöky osallistui moniin kaupungissa järjestettyihin juhliin ja tilaisuuksiin ja oli siten erittäin tunnettu kaupunkilaisille. Hän osallistui kuitenkin moneen yhteiskunnalliseen toimintaan myös itsenäisesti.

Hanni Hyöky kuvattanu 1930-luvulla. Kuva: Kainuun Museon kuva-arkisto.

Hyöky toimi Rajasotilaskotiyhdistyksen Kajaanin osaston puheenjohtajana 25 vuotta ja 15 vuotta puheenjohtajana Kainuun Marttapiiriliitossa, jonka perustajajäsen hän oli. Marttatoiminnalla Hyöky halusi edistää Kainuun kotien ja naisten asemaa. Lisäksi hän kuului muun muassa Lotta-Svärd-yhdistyksen piirihallitukseen, Mannerheim-liiton Kajaanin osaston johtokuntaan, Kokoomuksen Naisten Kainuun Maakuntaliiton hallitukseen, Kansallisseuran johtokuntaan ja Pohjola-Norden-järjestön Kajaanin osastoon.

Hanni Hyöky jäi leskeksi 72-vuotiaana ja itse hän kuoli 89-vuotiaana. Yksityisistä harrastuksista Hyökylle olivat tärkeitä kutominen ja kirjojen lukeminen.

Lähde:

- Pormestarin rouva Hanni Hyöky 80-vuotias. Kajaani 15.3.1960.  Martat.fi -sivusto

Teksti: Antti Mäkinen

Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 6. Lina Rislachi

 

(11.11.1835-15.9.1855)

Lina Rislachi isä Karl Henrik Rislachi oli Sotkamon kirkkoherra, ja perhe asui Toivoniemen pappilassa. Kirkkoherra kuoli Linan ollessa viiden vanha, ja leskiäiti Josefina muutti tyttärineen Poriin. Porissa Lina opiskeli saksaa ja ranskaa sekä kävi myös tanssikoulussa. Tuli tuhosi perheen kodin ja lähes kaiken omaisuuden Porin palossa vuonna 1852. Tämän jälkeen äiti ja tyttäret päättivät muuttaa Kajaaniin, jossa asui jo äidin sukulaisia. Perheen koti sijaitsi Koivukosken läheisyydessä Strandgatanilla, nykyisellä Brahenkadulla. Kotikadun varrella oli kodikkaita, punaiseksi maalattuja taloja, joista saattoi katsella ohi lipuvia tervaveneitä koskien pyörteissä. Lina on muistellut usein lukeneensa kosken partaalla, tai vain istuneensa kosken kuohuja katsellen.

Linan lähes jokapäiväisiin ruutineihin kuului kävelyretket pitkälle sillalle, eli Linnansillalle, tai Koivukosken kanavasillalle. Lina käveli mielellään myös Pöllövaaralla (Pöllyvaara), ja laski siellä talvisin mäkeä. Lina vietti tavanomaista säätyläiselämää Kajaanissa, johon kuului vilkas seuraelämä vierailuineen ja juhlineen. Toisinaan Rislachit kävivät vierailulla Paltaniemellä tai Sotkamossa entisessä kodissaan Toivoniemen pappilassa. Lähes joka päivä Lina vieraili jossakin, tai joku vieras kävi heidän luonaan. Ystävien kanssa juotiin kahvia ja joskus punssia, rupateltiin, puhuttiin politiikkaa, leikiteltiin, käytiin kävelyllä ja joskus myös keilaradalla. Välillä Lina huokaili ”rouvaskutsujen” pitkäveteisyyttä. 

Kielitaitoinen ja lahjakas Lina opetti yksityisesti saksaa ja ranskaa perhetutuille tytöille Kajaanissa. Kajaanin ala-alkeiskouluun pääsivätkin tuohon aikaan oppilaiksi ainoastaan pojat. Lina luki paljon kirjoja ja hän lainasi niitä sisarensa kanssa tutuilta, usein piirilääkäri Elias Lönnrotin kotikirjastosta. Lina hankki myös jonkin verran kirjoja omaksi postimestari Nykoppin pitämästä kirjakaupasta. Lina teki myös käsitöitä, kutoi kangasta ja mattoja, neuloi ja ompeli sekä kirjoi. Taloustöitä ei hänen juuri tarvinnut suorittaa, sillä perheen luona toimi piika. 

Rislachit muuttivat pois Kajaanista jo parin vuoden jälkeen vuonna 1854 Kemiöön. Välillä Kemiössä Lina kaipasi ”Kaanainmaalle”, ja hän pitikin edelleen ahkerasti yhteyttä kajaanilaisiin ystäviinsä kirjeitse. Lina kuoli keuhkotautiin hieman ennen kuin ehti täyttää 20 vuotta syyskuussa 1855. Hänet on haudattu Västanfjärdin hautausmaalle Kemiön saarella.

“ - -jotta ihmiskunta saisi nähdä, että me emme ainoastaan "voi tehdä mitä tahdomme", vaan myöskin "tahdomme mitä voimme" “ - Lina Rislachi 17.11.1852

 

Lina Rislachi  

(11 November 1835–15 September 1855) 

Lina Rislach’s father was the minister of Sotkamo. After her father died, her mother moved to Pori with the children when Lina was 5 years old. In 1852, a fire destroyed the family home and they moved to Kajaani where some of the mother’s relatives lived. Lina took daily walks in the local nature and enjoyed a lively social life in the city. 

Linguistically talented Lina privately tutored girls in German and French in Kajaani. She read a lot and did handicrafts. After two years, the family moved to Southern Finland and Lina died of consumption at 19.

Teksti: HK

Lähteet:

- Kajaanin kaupunginkirjasto - Kainuun maakuntakirjasto: Lina Rislachin elämä. 2017. DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 1. helmikuuta 2024. 

- Kajaanin kaupunginkirjasto - Kainuun maakuntakirjasto: “Linan tuttavapiiri: luettelo päiväkirjassa esiintyvistä henkilöistä,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 1. helmikuuta 2024.

- Rislachi, Lina, “Lina Rislachin päiväkirja 1852-1853,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 1. helmikuuta 2024.

Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 5. Lici Heikkinen

(31.10.1865-17.2.1928)

Lici Sund syntyi Oulussa ruotsinkieliseen perheeseen ja hän kävi ruotsinkielisen koulun. Valmistuttuaan vuonna 1884 hän tuli Hyrynsalmelle yksityisen koulun opettajaksi. Vuotta myöhemmin Sund ja kaupanhoitaja Johan Alfred Heikkinen menivät naimisiin. Aluksi nuori pari puhui kotona vain ruotsia, mutta vähitellen sekä ruotsia että suomea. 

Lici Heikkinen. Kuva: Kainuun Museon kuva-arkisto, Uusi valokuvaamo.

  

Lici Heikkinen lopetti opettajan työnsä ja keskittyi kotitalon hoitoon sekä miehensä apulaisena toimimiseen. Vuonna 1894 perheessä oli jo viisi lasta ja he kokivat raskaan menetyksen, kun kotitalo piharakennuksineen tuhoutui rajussa tulipalossa. Perhe muutti aiemmin ostamansa Hallan tilalle, jossa heidän ei ollut alun perin kuitenkaan tarkoitus asua. Kaikki piti aloittaa alusta ja elämä oli raskasta. Lapsia perheeseen syntyi kaikkiaan yhdeksän, viimeisinä kaksoispojat vuonna 1906. 

Heikkisten perhe noin vuonna 1910. Kuva: Kainuun Museon kuva-arkisto, Matti Hiltunen

J. A. Heikkinen oli saanut yhdeksi tehtäväkseen toimia kunnankirjurina. Miehen kiireiden vuoksi tehtävät siirtyivät vaimolle, jolla oli kaunis käsiala. Monessa muussakin asiassa Heikkisen pariskunnan kerrotaan olleen tasaveroisia kumppaneita. Miehen ollessa kauppamatkoilla, valtiopäivillä tai muuten poissa kotoa, vaimo hoiti monet käytännön asiat.  

Lici Heikkinen oli täysin mukana ja miehensä apuna myös jääkäriliikkeessä, kun Hallan talo oli merkittävä etappi Saksaan lähtijöille. Lotta-järjestön kirjassa Lici Heikkistä kehutaan vuolaasti: ”Talon emäntä Lici Heikkinen rohkeudessaan miehensä veroinen, jaloaatteinen, lämminsydäminen nainen, mieleltään kuningatar, hieno ja hyvä. Jääkäreiden kuningatar hän olikin. Kotiin olivat jääkärit ja pakolaiset tervetulleet.”

Lici Heikkinen palkittiin ansioistaan IV luokan vapauden ristillä ja Saksan Punaisen Ristin ansiomitalilla. Kainuun Lotta Svärd -piiri kutsui hänet kunniajäsenekseen. Heikkisen terveys alkoi horjua kansalaissodan aikoihin ja 1920-luvulla hän sairasteli paljon. Koska perheen varallisuus oli heikko, hän ei lähtenyt Hyrynsalmelta muualle asiantuntevampien lääkäreiden tutkittavaksi. Kun ystävät järjestivät rahallista avustusta perheelle vuonna 1927, emäntä pystyi lähtemään Helsinkiin tutkimuksiin. Mitään ei ollut kuitenkaan enää tehtävissä ja Lici Heikkinen kuoli pitkälle edenneeseen syöpään helmikuussa 1928.

Kuva ja teksti: Kainuun Museon kuva-arkisto ja Antti Mäkinen

Lähteet:

- Arvo Kokko: Hallan ukko. Piirteitä maanviljelijä J. A. Heikkisen elämästä ja elämäntyöstä. Porvoo 1939.

- Valkoinen kirja. Lotta Svärd yhdistyksen keskusjohtokunnan julkaisema 1928. Helsinki 1928. 

Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 3. Salme Tervonen

Salme Mustonen syntyi 17.2.1929 Juho ja Kaisa Mustosen perheeseen, johon entuudestaan kuului kaksi vanhempaa sisarusta. Sotkamon Leinolan talon kangaspuut ja rukki olivat nuoren Salmen kovassa käytössä, sillä käsityöt kuuluivat hänen harrastuksiinsa jo lapsuudessa. Käsityöt ja käsityötaito olivat Salmelle siinä määrin rakkaita asioita, että hän hakeutui alan koulutukseen. Töitä hän teki muun muassa yrittäjänä ja kotiteollisuusneuvojana. 

 

Kainuun Pirtin toiminnanjohtaja Salme Tervonen. Kuva: Kainuun Museon kuva-arkisto.

Perheen perustaminen tuli ajankohtaiseksi 1950-luvulla, kun hän tapasi tulevan aviomiehensä Vilho Tervosen. Perheen ja työn yhdistäminen onnistui Salmelta hyvin, sillä neljän lapsen kasvattamisen lisäksi hän pystyi nopeana kutojana tekemään tilaustöitä kotona. 

Kajaanin kotiteollisuusyhdistys perustettiin vuonna 1908. Sen tarkoituksena oli edistää ja vaalia kainuulaista kotiteollisuutta ja kehittää käsityötaidosta ihmisille työtä ja ammatteja. Kotiteollisuusyhdistyksen toimesta perustettiin vuonna 1963 Kainuun Pirtti, joka toimi kotiteollisesti valmistettujen tuotteiden kauppapaikkana. Salme Tervonen teki elämänuransa Kainuun Pirtin ja Kainuun käsi- ja taideteollisuus ry:n toiminnanjohtajana vuosina 1966–1991. Kainuun Pirtti toimi vuodesta 1972 alkaen osakeyhtiönä ja toimintaa kehitettiin muun muassa siten, että vähittäismyymälät olivat Kajaanissa, Kuhmossa ja Oulussa. Tämän lisäksi Kajaanissa oli myös toimisto- ja tukkumyynnin tilat. Pääasiassa Kainuun Pirtin tuotteet olivat käsityönä villasta tai pellavasta valmistettuja tekstiilejä, joilla oli omat tuotantosarjansa laajemman markkinoinnin aikaansaamiseksi. 

   

Salme Tervonen juhlii kotonaan kotiteollisuusneuvoksen arvonimeä. Kuva: Jussi Mielikäinen, Kainuun Museon kuva-arkisto.

Salme Tervonen sai tekemästään työstä myös kiitosta: hänet palkittiin vuonna 1978 valtion taideteollisuuspalkinnolla ja vuonna 1983 hänelle myönnettiin kotiteollisuusneuvoksen arvonimi. Epäilemättä työuran kohokohtia olivat myös presidenttien kohtaamiset. Salme Tervonen ojensi 28.3.1968 Urho Kekkoselle miesten pellavaisen kesäpuvun, joka oli Kainuun Pirtin ensimmäinen kappale kyseistä tuotetta. Sotkamossa järjestelyillä vuoden 1987 Maa- ja kotitalousnaisten valtakunnallisilla kesäjuhlilla Salme Tervonen lahjoitti presidentti ja rouva Koivistolle kainuulaisen Sipitysshaalin. 

Salme Tervonen oli pidetty henkilö ja häntä on luonnehdittu innostavaksi sekä sydämelliseksi ihmiseksi. Salme Tervonen menehtyi 17.11.2000. 

 

Salme Tervonen esittelee Kainuun Pirtin tuotteita presidenttiparille. Kuva: Kainuun Museon kuva-arkisto.

Lähteet: 

- Kainuun Sanomat: Salme Tervosen muistokirjoitus 10.12.2000   

- Kajaanin kotiseutuarkisto: Kainuun Pirtin lehtileikearkisto. 

- Kotiseurakuntani – Kajaanin seurakuntalehti: 7/2023. Salme Tervonen   

- Taito Kainuu https://craftstories.fi/project/yhdistys-taito-kainuu/ 23.10.2023 

- Tervonen Helena: Pienyrityksen toimintaedellytyksiä Kainuussa – Esimerkkinä Kainuun Pirtti Oy

Kuva ja tekstit: Kainuun Museon kuva-arkisto ja Jarkko Kauppinen

Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 2. Anna ja Maria Renfors

 Anna (s. 28.2.1846) ja Maria (s. 15.7.1852) Renfors syntyivät Porissa merimies Gustaf Renforsille (s. 1806) ja Oulusta lähtöisin olevalle Anna Gustavalle (os. Wahlgren s. 1814). Sisarusten veljestä Herman Renforsista (s. 1849) kasvoi kuuluisa tehtailija ja vaikuttaja Kajaaniin. Annan ja Marian toinen veli Gustaf (s. 1840) kuoli vain kolmivuotiaana.  Perheeseen kuului myös isosisko Gustava (s. 1838), joka meni myöhemmin naimisiin Oskar Melartinin kanssa, ja perheeseen syntyi kolme lasta. Kaksi lapsista kuoli pieninä, ja äiti Gustava kuoli kolmannen lapsen synnytykseen vuonna 1875. Lapsi kuitenkin selvisi, ja hänestä kasvoi kuuluisa säveltäjä Erkki Melartin. 1 Erkki oli pienestä pitäen vuosikymmenien ajan tärkeä sisarenpoika Annalle ja Marialle, ja he kävivät tämän kanssa paljon kirjeenvaihtoa vuosikymmenien ajan. 

Annan ja Marian Isä Gustaf menehtyi Echo-laivan haaksirikossa 20.3.1855. Tämän jälkeen äiti Anna Gustava muutti neljän alaikäisen lapsensa kanssa veljensä viskaali Johan Herman Wahlgrenin luokse Kajaaniin. Kajaaniin viskaalin luokse oli muuttanut myös Johanin ja Anna Gustavan äiti Brita. Isoäiti siis asui lähellä lapsenlapsia, ja lapsettomasta enosta tuli sisaruksille tärkeä isähahmo, joka kannusti lapsia lukemaan sekä opiskelemaan erityisesti kieliä.  

Anna ja Maria varttuivat Kajaanissa, ja keskittyivät molemmat auttamaan veljeään Hermania tehtaan asioissa. Lisäksi sisarukset pyörittivät omaa liiketoimintaa. He perustivat Kajaanin ensimmäisen valokuvausateljeen 1860-luvun lopulla Brahenkadun taloonsa, jonka he olivat perineet enoltaan. Lisäksi sisarusten veli Herman harrasti aktiivisesti valokuvausta. Muotokuvaus oli sisarusten erikoisalaa, mutta lisäksi he kuvasivat myös maisemia ja ympäristöään Kainuussa. Anna, Herman ja Maria Renforsin ansiota on, että vanhaa Kajaania ja Kainuuta on tallentunut valokuviin 1860-luvulta alkaen.  

Anna Renfors. Kainuun Museon kuva-arkisto

Sisaruksista tuli kuuluisia perhonsitojia. Veli Hermanin tehtailla valmistettiin uistimia, ja veli myös oli innokas urheilukalastaja ja kalastusmatkailun edistäjä Kainuussa. Myös siskot kalastivat. Annasta ja Mariasta kehittyi taitavia perhonsitojia, ja heidän perhonsa olivat maankuuluja. Sisarukset voittivat perhoillaan palkintoja erilaisista näyttelyistä ja kilpailuista Suomessa ja ulkomailla. Useissa lähteissä kerrotaan, että Herman Renfors lähetti sisarensa Marian vuonna 1875 Englantiin Hardyn tehtaalle opiskelemaan perhonsidontaa. Kuitenkaan yhdessäkään aikalaislähteessä, esimerkiksi säilyneessä kirjeessä, ei ole mainintaa, että Maria olisi ollut Englannissa vuonna 1875. Hardyn tehtaalla ei myöskään löydy arkistoista tietoa tai ole tiedossa, että Maria Renfors niminen henkilö Suomesta olisi ollut heillä opissa. Hardyn tehdas oli vasta aloittelemassa kalastusvälinetuotanta 1870-luvun puolivälissä, joten heille ei välttämättä olisi vielä osattu hakeutua perhonsidontaoppiin toiminnan ollessa vasta alkamassa. Onkin siis melko epätodennäköistä, että Maria olisi tehtaalla ollut opissa. Herman sen sijaan itse matkusteli paljon Englannissa 1870-luvulla. Olisiko Maria ollut veljensä mukana matkoilla, ja oppinut siellä perhonsidonnan? Renforsin tehdas ja myymälä olivat kuitenkin Hermanin matkojen ajan Marian ja Annan hoidossa, joten on epätodennäköistä, että Maria olisi ollut mukana matkalla.  

Anna Renfors. Kuva: Kainuun Museon kuva-arkisto

Miten sisarukset sitten oppivat perhonsidontataidon? Kenties Herman opetti perhonsidontaa Marialle ja Annalle. Anna Renforsin 75-vuotis lehtikirjoituksessa tosin mainitaan, että sisarukset olisivat oppineet perhonsidontataidot enoltaan ja isähahmoltaan viskaali Wahlgrenilta, joka olisi oppinut tämän taidon Suomessa matkustelleelta ja myös Englannissa aikaa viettäneeltä norjalaiselta professori Friesiltä. Olisiko tämä tarina lähimpänä totuutta? Lehtijutun ilmestyessä Renforsin sisarukset olivat vielä hengissä ja aktiivisia toimijoita, ja olisivat kenties voineet kommentoida lehtijuttua varten Kajaanin perhonsidonnan historiaa, sekä muistella sitä, mistä perhonsidonnan opin olivat saaneet. 

Renforsin sisarukset kalassa. Kuva: Tiina Väisänen

Herman Renfors oli saanut jo vuonna 1870 palkinnon “kärpäsongesta” eli perhosta. Renforsit siis valmistivat jo vuonna 1870 perhoja. Jossain vaiheessa 1870-luvulla erityisesti Anna ja Maria alkoivat sitoa perhoja. Aluksi niitä tehtiin englantilaisten mallien mukaisesti, mutta pikkuhiljaa perhot “suomettuivat”, sillä kaikkia Englannissa yleisiä materiaaleja ei aina ollut täällä saatavilla. Tunnetuimpia Maria Renforsin perhoja olivat Black Dose, Black Doctor ja Morottaja. Maria Renfors myös opetti perhonsidontaa useille perhokalastuksen harrastajille.  

Valokuvaamisen ja perhonsidonnan lisäksi sisarukset pyörittivät Renforsin tehtaan myymälää Brahenkadulla oman kotinsa yhteydessä. Sisarukset toimivat myös lainakirjaston hoitajina. Kajaaniin oli perustettu ruotsinkielinen lukuyhdistys vuonna 1862 kirkkoherra Anders Andelinin aloitteesta. Sekä Maria että Anna olivat yhdistyksen jäseniä ja ahkeria lainaajia. Yhdistys lakkautettiin 1874 ja kirjoista muodostettiin yleinen ruotsinkielinen lainakirjasto. Erityisesti Maria toimi aktiivisesti kirjastonhoitajana, mutta myös Anna auttoi kirjaston toiminnan ylläpidossa.  

Maria Renfors. Kuva: Daniel Nyblin, Kainuun Museon kuva-arkisto.

Sisarukset olivat varmasti taiteellisia, vaikka heillä ei ollutkaan taiteellista koulutusta. Brahenkadun talon kuvaillaan olleen kokonaisuudessaan taidonnäyte, joka oli sisustettu upeasti mm. pitsiliinoin. Sisarukset oletettavasti harrastivat itse käsitöitä, ja olivat innokkaita sisustamaan. Erityisen mieluisaa heille oli puutarhanhoito. Brahenkadun talon pihassa kerrotaan kasvaneen sellaisia lajeja, jotka eivät yleensä näin pohjoisessa viihtyneet. Puutarha kukoisti kaupunkilaisten yhteiseksi iloksi. Lehtikirjoituksissa sisarusten puutarhan kuvailtiin tuovan iloa kajaanilaisiin koteihin. 

Molemmat sisaret osallistuivat aktiivisesti kaupungin elämään ja erityisesti kulttuuritapahtumiin. Sisarusten ansiota oli, että Kajaaniin saatiin ensimmäinen piano. He olivat aktiivisesti keräämässä kaupungissa pianorahastoa, johon varat kerättiin keräyslistoilla, arpajaisilla, näytelmillä ja iltamilla. Sisarukset myös osallistuivat mm. näytelmiin. Kaiken työn ja vapaaehtoistoimien lisäksi Anna ja Maria myös hoitivat paljon veljensä Herman Renforsin kahta lasta, joista toinen oli kuulemma erityisen villi tapauskin vielä. Sisaruksista kumpikaan ei mennyt naimisiin, eivätkä he saaneet omia lapsia. He asuivat enoltaan perityssä talossa kuolemaansa saakka toistensa ja kotiapulaisen kanssa. Veli-Herman asui Brahenkadun (nykyään paikalla ns. Turvan talo) paikalla myös avioitumiseensa asti, jolloin hän rakensi perheelleen talon Tullikalliolle.

Sisaruksista Maria oli kenties enemmän luonteeltaan ulospäinsuuntautunut, ja Anna hieman vetäytyvämpi ja ujompi. Anna toimi kuitenkin myös aktiivisesti Kajaanissa, niin työtehtävissään kuin vapaaehtoistyössään. Anna toimi yhteiskoulun johtokunnassa joinakin vuosina. Erityisen tärkeäksi Anna koki heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamisen, ja hän toimikin Kajaanin köyhäinhoitolautakunnassa pitkään. Lisäksi joidenkin lähteiden mukaan myös Anna toimi joitain aikoja piirustuksenopettajana.

Anna ja Maria Renfors olivat merkittäviä toimijoita Kajaanissa 1800-luvun loppupuolelta 1900-luvun alkupuolelle, aina kuolemaansa saakka. Anna kuoli vuonna 1924 ja Maria 1934. He olivat aktiivisia vielä vanhoilla päivilläänkin. Esimerkiksi lehdessä kirjoitettiin Annan muistokirjoituksessa näin: ”Lauantaina kuoli täällä yksi kaupunkimme vanhempia asukkaita, neiti Anna Renfors 78 vuoden ikäisenä. Vainaja oli syntynyt Porissa v. 1846 ja muutti Kajaaniin vuonna 1856. Neiti Renfors oli hiljainen ja vaatimaton henkilö, joka mieluummin vaikutti vain perhepiirissä. Avuliaana ja auttavaisena liikkui hän kuitenkin kernaasti yhteiskunnan kovaosaisinten keskuudessa. Jonkun aikaa toimi hän köyhäinhoidon johtokunnassa. Vainajaa jäi suremaan sisar, veli, sisaren poika, sävelt. Erkki Melartin sekä veljen poika ja lukuisat ystävät ja tuttavat.”

Anna (28 February 1846–4 October 1924) and Maria (15 July 1852–14 October 1934) Renfors  

  

The widowed Anna Gustava Renfors moved from Pori to Kajaani with her children in 1855. Anna and Maria’s brother Herman Renfors (1849) became a famous factory owner and an influential player in Kajaani. The sisters Anna and Maria helped their brother with the factory and sold factory products at their home.   

 

When Herman Renfors took up photography, Anna and Maria also learned the skill and founded Kajaani’s first photography studio at the end of 1860s.  Through Herman’s fishing hobby, Anna and Maria also became skilled at making flies which won prizes in several shows.  

 

Anna was on the Board of the Kajaani mixed secondary school. She had a helpful nature and she participated in Kajaani’s charity for the poor. Maria sold fire insurances for several decades. She also taught drawing. 

 

Both sisters liked gardening and actively participated in the cultural life of the city.

Teksti ja kuvat: Henna Kettunen, Kainuun Museon kuva-arkisto ja Tiina Väisänen

Lähteet:

- Ehnroth Paavo: Herman Renfors - Erämaakaupungista maailmanmaineeseen.  

- Kainuun Museon arkisto. Renforsien kirjeenvaihtoa. 

- Kainuun Sanomat 14.7.1932. 

- Kajaani 6.10.1924 ja 20.10.1934. 

- Kajaanin kotiseutuarkisto. 28 A III 

- Kajaanin Uutiset 26.2.1921. 

- Kauppila Raili: Muistiinpanot. Kainuun Museo.  

Kukakuvasi.fi: Anna Renfors, viitattu 13.9.2023. 

Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 1. Tuulikki Karjalainen

(6.1.1939-1.2.2012)

Tuulikki Karjalainen syntyi Tampereella ja hän opiskeli Helsingin yliopistossa useita kieliä sekä musiikkitiedettä ja kirjallisuutta. Kainuuseen hän muutti 1960-luvun lopussa ja toimi Kuhmon yhteislukiossa kielten lehtorina ja musiikinopettajana vuosina 1968-1985. Hänen puolisonsa oli myös opettaja.

Karjalainen oli Kuhmon Kamarimusiikin perustajajäsen ja organisaattori vuodesta 1970 alkaen. Vuosina 1985-1990 ja 1995-2009 hän työskenteli tapahtuman toiminnanjohtajana. Merkittävän musiikkitapahtuman johtaminen vei Karjalaista moniin valtakunnallisiin ja kansainvälisiin kulttuurialan luottamustehtäviin, kuten Finland Festivals ry:n hallitus (1978-1990 ja 1996-2008), äänilevy-yhtiö Ondine Oy:n hallitus (1989-2009), Valtion säveltaidetoimikunta (1986-1990 ja 1995-2000), Taiteen keskustoimikunta (1990-1994), Kansallinen Kulttuuriliitto (1992-2002), Suomen Sinfoniaorkesterit ry (1994-1999) ja Assembly of European Regions (AER) -yhteisön kulttuurivaliokunta (1998-2002).

 

Tuulikki Karjalainen Kainuun kulttuurikonventissa Kuhmo-talolla 5.2.1995. Kuva: Kainuun Museo, Antti Mäkinen.

Tuulikki Karjalainen osallistui aktiivisesti myös kunnallispolitiikkaan Kuhmossa. Hän toimi yli 20 vuotta kulttuurilautakunnan puheenjohtajana ja valtuuston jäsenenä. Lisäksi hän toimi kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana ja maakuntavaltuuston varapuheenjohtajana.

Tuulikki Karjalainen pitämässä puhetta Kuhmo-talolla. Kuva: Kainuun Museo, Antti Mäkinen. 

Karjalainen kirjoitti useita artikkeleita eri julkaisuihin ja piti esitelmiä seminaareissa. Hänelle myönnettiin ansiomerkkejä ja kamarineuvoksen arvonimi vuonna 2004. 

Tuulikki Karjalainen

Lähteet: 

- Tuulikki Karjalaisen tukiryhmän kirje eduskuntavaalien alla 1995.

- Tuulikki Karjalaisen cv. Kuhmon Kamarimusiikin arkisto.

Kuva ja Tekstit: Kainuun museon kuva-arkisto ja Antti Mäkinen