(6.1.1939-1.2.2012)
Tuulikki Karjalainen syntyi Tampereella ja hän opiskeli
Helsingin yliopistossa useita kieliä sekä musiikkitiedettä ja kirjallisuutta.
Kainuuseen hän muutti 1960-luvun lopussa ja toimi Kuhmon yhteislukiossa kielten
lehtorina ja musiikinopettajana vuosina 1968-1985. Hänen puolisonsa oli myös
opettaja.
Karjalainen oli Kuhmon Kamarimusiikin perustajajäsen ja organisaattori vuodesta 1970 alkaen. Vuosina 1985-1990 ja 1995-2009 hän työskenteli tapahtuman toiminnanjohtajana. Merkittävän musiikkitapahtuman johtaminen vei Karjalaista moniin valtakunnallisiin ja kansainvälisiin kulttuurialan luottamustehtäviin, kuten Finland Festivals ry:n hallitus (1978-1990 ja 1996-2008), äänilevy-yhtiö Ondine Oy:n hallitus (1989-2009), Valtion säveltaidetoimikunta (1986-1990 ja 1995-2000), Taiteen keskustoimikunta (1990-1994), Kansallinen Kulttuuriliitto (1992-2002), Suomen Sinfoniaorkesterit ry (1994-1999) ja Assembly of European Regions (AER) -yhteisön kulttuurivaliokunta (1998-2002).
Tuulikki Karjalainen Kainuun kulttuurikonventissa Kuhmo-talolla 5.2.1995. Kuva: Kainuun Museo, Antti Mäkinen. |
Tuulikki Karjalainen osallistui aktiivisesti myös
kunnallispolitiikkaan Kuhmossa. Hän toimi yli 20 vuotta kulttuurilautakunnan
puheenjohtajana ja valtuuston jäsenenä. Lisäksi hän toimi kaupunginhallituksen
varapuheenjohtajana ja maakuntavaltuuston varapuheenjohtajana.
Tuulikki Karjalainen pitämässä puhetta Kuhmo-talolla. Kuva: Kainuun Museo, Antti Mäkinen. |
Karjalainen kirjoitti useita artikkeleita eri julkaisuihin
ja piti esitelmiä seminaareissa. Hänelle myönnettiin ansiomerkkejä ja
kamarineuvoksen arvonimi vuonna 2004.
Tuulikki Karjalainen
- Tuulikki Karjalaisen tukiryhmän kirje eduskuntavaalien alla 1995.
- Tuulikki Karjalaisen cv. Kuhmon Kamarimusiikin arkisto.
Kuva ja Tekstit: Kainuun museon kuva-arkisto ja Antti Mäkinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti