maanantai 18. maaliskuuta 2024

Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 6. Lina Rislachi

 

(11.11.1835-15.9.1855)

Lina Rislachi isä Karl Henrik Rislachi oli Sotkamon kirkkoherra, ja perhe asui Toivoniemen pappilassa. Kirkkoherra kuoli Linan ollessa viiden vanha, ja leskiäiti Josefina muutti tyttärineen Poriin. Porissa Lina opiskeli saksaa ja ranskaa sekä kävi myös tanssikoulussa. Tuli tuhosi perheen kodin ja lähes kaiken omaisuuden Porin palossa vuonna 1852. Tämän jälkeen äiti ja tyttäret päättivät muuttaa Kajaaniin, jossa asui jo äidin sukulaisia. Perheen koti sijaitsi Koivukosken läheisyydessä Strandgatanilla, nykyisellä Brahenkadulla. Kotikadun varrella oli kodikkaita, punaiseksi maalattuja taloja, joista saattoi katsella ohi lipuvia tervaveneitä koskien pyörteissä. Lina on muistellut usein lukeneensa kosken partaalla, tai vain istuneensa kosken kuohuja katsellen.

Linan lähes jokapäiväisiin ruutineihin kuului kävelyretket pitkälle sillalle, eli Linnansillalle, tai Koivukosken kanavasillalle. Lina käveli mielellään myös Pöllövaaralla (Pöllyvaara), ja laski siellä talvisin mäkeä. Lina vietti tavanomaista säätyläiselämää Kajaanissa, johon kuului vilkas seuraelämä vierailuineen ja juhlineen. Toisinaan Rislachit kävivät vierailulla Paltaniemellä tai Sotkamossa entisessä kodissaan Toivoniemen pappilassa. Lähes joka päivä Lina vieraili jossakin, tai joku vieras kävi heidän luonaan. Ystävien kanssa juotiin kahvia ja joskus punssia, rupateltiin, puhuttiin politiikkaa, leikiteltiin, käytiin kävelyllä ja joskus myös keilaradalla. Välillä Lina huokaili ”rouvaskutsujen” pitkäveteisyyttä. 

Kielitaitoinen ja lahjakas Lina opetti yksityisesti saksaa ja ranskaa perhetutuille tytöille Kajaanissa. Kajaanin ala-alkeiskouluun pääsivätkin tuohon aikaan oppilaiksi ainoastaan pojat. Lina luki paljon kirjoja ja hän lainasi niitä sisarensa kanssa tutuilta, usein piirilääkäri Elias Lönnrotin kotikirjastosta. Lina hankki myös jonkin verran kirjoja omaksi postimestari Nykoppin pitämästä kirjakaupasta. Lina teki myös käsitöitä, kutoi kangasta ja mattoja, neuloi ja ompeli sekä kirjoi. Taloustöitä ei hänen juuri tarvinnut suorittaa, sillä perheen luona toimi piika. 

Rislachit muuttivat pois Kajaanista jo parin vuoden jälkeen vuonna 1854 Kemiöön. Välillä Kemiössä Lina kaipasi ”Kaanainmaalle”, ja hän pitikin edelleen ahkerasti yhteyttä kajaanilaisiin ystäviinsä kirjeitse. Lina kuoli keuhkotautiin hieman ennen kuin ehti täyttää 20 vuotta syyskuussa 1855. Hänet on haudattu Västanfjärdin hautausmaalle Kemiön saarella.

“ - -jotta ihmiskunta saisi nähdä, että me emme ainoastaan "voi tehdä mitä tahdomme", vaan myöskin "tahdomme mitä voimme" “ - Lina Rislachi 17.11.1852

 

Lina Rislachi  

(11 November 1835–15 September 1855) 

Lina Rislach’s father was the minister of Sotkamo. After her father died, her mother moved to Pori with the children when Lina was 5 years old. In 1852, a fire destroyed the family home and they moved to Kajaani where some of the mother’s relatives lived. Lina took daily walks in the local nature and enjoyed a lively social life in the city. 

Linguistically talented Lina privately tutored girls in German and French in Kajaani. She read a lot and did handicrafts. After two years, the family moved to Southern Finland and Lina died of consumption at 19.

Teksti: HK

Lähteet:

- Kajaanin kaupunginkirjasto - Kainuun maakuntakirjasto: Lina Rislachin elämä. 2017. DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 1. helmikuuta 2024. 

- Kajaanin kaupunginkirjasto - Kainuun maakuntakirjasto: “Linan tuttavapiiri: luettelo päiväkirjassa esiintyvistä henkilöistä,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 1. helmikuuta 2024.

- Rislachi, Lina, “Lina Rislachin päiväkirja 1852-1853,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 1. helmikuuta 2024.


tiistai 12. maaliskuuta 2024

Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 5. Lici Heikkinen

(31.10.1865-17.2.1928)

Lici Sund syntyi Oulussa ruotsinkieliseen perheeseen ja hän kävi ruotsinkielisen koulun. Valmistuttuaan vuonna 1884 hän tuli Hyrynsalmelle yksityisen koulun opettajaksi. Vuotta myöhemmin Sund ja kaupanhoitaja Johan Alfred Heikkinen menivät naimisiin. Aluksi nuori pari puhui kotona vain ruotsia, mutta vähitellen sekä ruotsia että suomea. 

Lici Heikkinen. Kuva: Kainuun Museon kuva-arkisto, Uusi valokuvaamo.

  

Lici Heikkinen lopetti opettajan työnsä ja keskittyi kotitalon hoitoon sekä miehensä apulaisena toimimiseen. Vuonna 1894 perheessä oli jo viisi lasta ja he kokivat raskaan menetyksen, kun kotitalo piharakennuksineen tuhoutui rajussa tulipalossa. Perhe muutti aiemmin ostamansa Hallan tilalle, jossa heidän ei ollut alun perin kuitenkaan tarkoitus asua. Kaikki piti aloittaa alusta ja elämä oli raskasta. Lapsia perheeseen syntyi kaikkiaan yhdeksän, viimeisinä kaksoispojat vuonna 1906. 

Heikkisten perhe noin vuonna 1910. Kuva: Kainuun Museon kuva-arkisto, Matti Hiltunen


J. A. Heikkinen oli saanut yhdeksi tehtäväkseen toimia kunnankirjurina. Miehen kiireiden vuoksi tehtävät siirtyivät vaimolle, jolla oli kaunis käsiala. Monessa muussakin asiassa Heikkisen pariskunnan kerrotaan olleen tasaveroisia kumppaneita. Miehen ollessa kauppamatkoilla, valtiopäivillä tai muuten poissa kotoa, vaimo hoiti monet käytännön asiat.  

Lici Heikkinen oli täysin mukana ja miehensä apuna myös jääkäriliikkeessä, kun Hallan talo oli merkittävä etappi Saksaan lähtijöille. Lotta-järjestön kirjassa Lici Heikkistä kehutaan vuolaasti: ”Talon emäntä Lici Heikkinen rohkeudessaan miehensä veroinen, jaloaatteinen, lämminsydäminen nainen, mieleltään kuningatar, hieno ja hyvä. Jääkäreiden kuningatar hän olikin. Kotiin olivat jääkärit ja pakolaiset tervetulleet.”

Lici Heikkinen palkittiin ansioistaan IV luokan vapauden ristillä ja Saksan Punaisen Ristin ansiomitalilla. Kainuun Lotta Svärd -piiri kutsui hänet kunniajäsenekseen. Heikkisen terveys alkoi horjua kansalaissodan aikoihin ja 1920-luvulla hän sairasteli paljon. Koska perheen varallisuus oli heikko, hän ei lähtenyt Hyrynsalmelta muualle asiantuntevampien lääkäreiden tutkittavaksi. Kun ystävät järjestivät rahallista avustusta perheelle vuonna 1927, emäntä pystyi lähtemään Helsinkiin tutkimuksiin. Mitään ei ollut kuitenkaan enää tehtävissä ja Lici Heikkinen kuoli pitkälle edenneeseen syöpään helmikuussa 1928.

Lici Heikkinen

(31 October 1865–17 February 1928)

Lici Sund was born in Oulu to a Swedish-speaking family and went through Swedish-language schooling. After graduating in 1884, she became a teacher at a private school in Hyrynsalmi and married a shopkeeper named Johan Alfred Heikkinen. 

Lici Heikkinen quit her job as a teacher and focused on taking care of the household and assisting her husband. In 1894, the family home and almost all their belongings were destroyed in a fire. The family moved to an empty farm and started again. They had nine children. 

When Johan travelled for business or as a Member of Parliament in Helsinki, Lici took care of all practical matters at home. Lici Heikkinen also helped her husband with the jaeger movement as young men used their home to secretly travel to Sweden and from there, to Germany to soldier training.  

Kuva ja teksti: Kainuun Museon kuva-arkisto ja AM

Lähteet:

Arvo Kokko: Hallan ukko. Piirteitä maanviljelijä J. A. Heikkisen elämästä ja elämäntyöstä. Porvoo 1939.

Valkoinen kirja. Lotta Svärd yhdistyksen keskusjohtokunnan julkaisema 1928. Helsinki 1928. 

maanantai 11. maaliskuuta 2024

Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 4. Saima Heikkinen


(10.3.1916 - 22.3.2013) 

 

Saima Leinonen syntyi Manamansalossa Kantolan talossa. Jo kouluikäisenä Saima kalasti ja myi saalista torilla naapurin pojan kanssa. Yhdeksänlapsisen perheen äiti kuoli Saiman ollessa 18-vuotias, ja Saimalle periytyivät kotitalon emännän työt. Hän toimi kotikylällään myös pitoemäntänä. Sota-aikaan Saima oli lottana hoitotyössä sotasairaalassa ja muonituslottana. Sodan jälkeen hän muutti Kajaaniin Hanna Mykkäsen ompeluoppiin.

 

1940-luvun loppupuolella Saima ryhtyi ompelemaan leipomon työvaatteita, jolloin hän tapasi leipomoyrittäjä Pekka Heikkisen pojan Taunon. Pari vihittiin maaliskuussa 1950 Pekka Heikkisen olohuoneessa. Pekka kuoli jo seuraavana vuonna, ja Tauno ja Saima jatkoivat yrittäjinä vuonna 1913 perustettua leipomoa. Yrittäjätaipaleensa alkupuolella perheeseen syntyi kolme lasta. Pariskunta teki yrityksessään päätökset yhdessä. Työnjako leipomon arjessa oli selkeä: Tauno vastasi leipomosta ja Saima myymälöistä ja kahvilasta.


Saima kehitti yritystä ja perusti muun muassa ruoastaan kuuluisan ruokabaarin. Saimalla oli tapana sanoa, että ”hyvvää sen olla pittää”. Siitä tuli koko leipomon iskulause.


Saima Heikkinen perustamansa ruokabaarin tiskin takana vasemmalla. Sisustuksen suunnitteli sisustusarkkitehti Maija-Liisa Komulainen. Kuva: Perheen kokoelmat


 

Saima oli moderni, rohkea ja tarkka nainen. Hän kehitti yrityksen toimintaa ja oli perillä leipomoalan uutuuksista. Asiakkaiden tyytyväisyys oli Saimalle tärkeää. Pekan kahvilassa oli pöytiin tarjoilu ja kahvi kaadettiin kuparipannusta. Keskioluen vapauduttua sitä sai tarjoilla vain kaksi pulloa asiakasta kohden, ja Saima noudatti tätä tarkasti. Kun kahvila täyttyi Saiman kunnioittamista veteraaneista asevelijuhlien myötä, olutta kannettiin pöytään runsaammin. Nuorempia Saima muistutti yhteistyön tärkeydestä, ja että oltiinpa missä työssä tahansa, oltaisi kiitollisia siitä, että on työpaikka ja yritettäisi tehdä työt hyvin.

 

Saima teki täyttä työpäivää 87-vuotiaaksi saakka. Hänellä oli silmää kauneudelle. Se näkyi kaikessa, esimerkiksi vaatteissa, astioissa ja sisustuksessa, aina oli kukkia maljakossa. Työnteon ohessa hän harrasti matkustelua käyden taidenäyttelyissä ja -museoissa. Kesämökillä aika kului kukkia ja kasvimaata hoitaessa. Saimalla oli aina aikaa ystäville, lapsille ja myöhemmin lastenlapsille. 1950-luvulla Saima suoritti ajokortin, jolloin matkat sujuivat tukkuun ja mökille. Saima toimi sotilaskotisisarissa, Yrittäjänaisissa ja Kahvila- ja ravintolayhdistyksessä. Yrittäjänaisilla oli monipuolista toimintaa ja vapaaehtoistyötä, ja heidän kanssaan tehtiin myös Amerikan matka. Saima matkusteli myös Euroopassa tuoden uusia ideoita mukanaan. Hänet on palkittu mm. Yrittäjänaisten kultaisella ansiomerkillä ja Kajaanin kaupunkikeskustayhdistyksen myöntämällä Tervaskanto-palkinnolla leipomoperinteen vaalimisesta ja merkittävästä urasta.

 

”Kun on vaikeeta, niin ajatellaan sinisiä asioita! Jos alkaa ikäviä asioita hautomaan, ei jaksa. Kun koettaa saada hyvät asiat päällimmäiseksi, se on se, jonka takia jaksaa.” -Saima Heikkinen haastattelussa 2000-luvun alkupuolella.


Teksti: HK


Lähteet: 

Saima Heikkisen haastattelu. Kainuun Museon arkisto. 

Keskinen Pirkko: Hyvvää sen olla pittää. Tarinoita leipomosta. Pekka Heikkinen & Kumpp. Oy. 2017. 

Keskinen Pirkko: Saima Heikkinen – Leipomon vanha rouva. Naisten ääni -hanke. naistenaani.fi. 

Latipää Aila: Tauno ja Saima Heikkisen arvokas elämäntyö. Kotiseurakuntani – Kajaanin seurakuntalehti: 12/2016. 

Marin Kaija. Haastattelut. 2024.  

torstai 7. maaliskuuta 2024

Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 3. Salme Tervonen

Salme Mustonen syntyi 17.2.1929 Juho ja Kaisa Mustosen perheeseen, johon entuudestaan kuului kaksi vanhempaa sisarusta. Sotkamon Leinolan talon kangaspuut ja rukki olivat nuoren Salmen kovassa käytössä, sillä käsityöt kuuluivat hänen harrastuksiinsa jo lapsuudessa. Käsityöt ja käsityötaito olivat Salmelle siinä määrin rakkaita asioita, että hän hakeutui alan koulutukseen. Töitä hän teki muun muassa yrittäjänä ja kotiteollisuusneuvojana. 


Kainuun Pirtin toiminnanjohtaja Salme Tervonen. Kuva: Kainuun Museon kuva-arkisto. 

Perheen perustaminen tuli ajankohtaiseksi 1950-luvulla, kun hän tapasi tulevan aviomiehensä Vilho Tervosen. Perheen ja työn yhdistäminen onnistui Salmelta hyvin, sillä neljän lapsen kasvattamisen lisäksi hän pystyi nopeana kutojana tekemään tilaustöitä kotona. 

 

Kajaanin kotiteollisuusyhdistys perustettiin vuonna 1908. Sen tarkoituksena oli edistää ja vaalia kainuulaista kotiteollisuutta ja kehittää käsityötaidosta ihmisille työtä ja ammatteja. Kotiteollisuusyhdistyksen toimesta perustettiin vuonna 1963 Kainuun Pirtti, joka toimi kotiteollisesti valmistettujen tuotteiden kauppapaikkana. Salme Tervonen teki elämänuransa Kainuun Pirtin ja Kainuun käsi- ja taideteollisuus ry:n toiminnanjohtajana vuosina 1966–1991. Kainuun Pirtti toimi vuodesta 1972 alkaen osakeyhtiönä ja toimintaa kehitettiin muun muassa siten, että vähittäismyymälät olivat Kajaanissa, Kuhmossa ja Oulussa. Tämän lisäksi Kajaanissa oli myös toimisto- ja tukkumyynnin tilat. Pääasiassa Kainuun Pirtin tuotteet olivat käsityönä villasta tai pellavasta valmistettuja tekstiilejä, joilla oli omat tuotantosarjansa laajemman markkinoinnin aikaansaamiseksi. 

  

Salme Tervonen juhlii kotonaan kotiteollisuusneuvoksen arvonimeä. Kuva: Jussi Mielikäinen, Kainuun Museon kuva-arkisto. 

Salme Tervonen sai tekemästään työstä myös kiitosta: hänet palkittiin vuonna 1978 valtion taideteollisuuspalkinnolla ja vuonna 1983 hänelle myönnettiin kotiteollisuusneuvoksen arvonimi. Epäilemättä työuran kohokohtia olivat myös presidenttien kohtaamiset. Salme Tervonen ojensi 28.3.1968 Urho Kekkoselle miesten pellavaisen kesäpuvun, joka oli Kainuun Pirtin ensimmäinen kappale kyseistä tuotetta. Sotkamossa järjestelyillä vuoden 1987 Maa- ja kotitalousnaisten valtakunnallisilla kesäjuhlilla Salme Tervonen lahjoitti presidentti ja rouva Koivistolle kainuulaisen Sipitysshaalin.


Salme Tervonen oli pidetty henkilö ja häntä on luonnehdittu innostavaksi sekä sydämelliseksi ihmiseksi. Salme Tervonen menehtyi 17.11.2000. 

 

Salme Tervonen esittelee Kainuun Pirtin tuotteita presidenttiparille. Kuva: Kainuun Museon kuva-arkisto. 



Salme Tervonen 

(17 February 1929–17 November 2000)  

Salme Mustonen was born in Sotkamo and from a young age, she was an eager crafter.  So, she started studying the profession. In the 1950s, she married Vilho Tervonen. They had four children. As she was a fast knitter, she was able to complete commissions at home while taking care of the children.  

Tervonen worked as a cottage industry consultant at the cottage industry association of Kajaani. In 1963, the association established a shop selling handicrafts, and between 1966–1991, Tervonen worked as the managing director of the shop and the association. The shop became a limited liability company in 1972 and the business expanded to other cities. In 1978, Salme Tervonen received the state award for applied arts.

Lähteet: 

Kainuun Sanomat: Salme Tervosen muistokirjoitus 10.12.2000   

Kajaanin kotiseutuarkisto: Kainuun Pirtin lehtileikearkisto. 

Kotiseurakuntani – Kajaanin seurakuntalehti: 7/2023. Salme Tervonen   

Tervonen Helena: Pienyrityksen toimintaedellytyksiä Kainuussa – Esimerkkinä Kainuun Pirtti Oy

Kuva ja tekstit: Kainuun Museon kuva-arkisto ja JK