Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 9. Klaara Salonius

Klara tai tuttavallisesti Klaara Salonius tunnettiin kotikaupungissaan Kajaanissa myös Hieroja-Klaarana. Hän syntyi Iisalmessa 3.12.1864 Frans Saloniuksen ja Teodora Josefina Saloniuksen perheeseen. Frans-isän johdolla perhe muutti Kajaaniin, jossa hän aloitti kappalaisen virassa 17.12.1864 ja varapastorina 3.1.1867.

Klaara Salonius tunnettiin Kajaanissa myös Hieroja-Klaarana. Kuva: Kainuun Museon kuva-arkisto. 

Opintie Klaaralla jäi kovin lyhyeksi, sillä hän jätti tyttökoulun kesken. Syy keskeytykseen oli todennäköisesti hänen isänsä kuolema, jonka jälkeen hänen oli osaltaan kannettava vastuuta perheen elättämisestä. Klaara työskenteli hetken Berghin viinakaupassa, jonka jälkeen hän opiskeli hierojaksi. Tarinat kertovat, että Klaaralla olisi ollut poikkeuksellisen vahvat kädet ja sormet, sillä hierottavina olleiden tiedetään voihkineen ja valittaneen Klaaran käsittelyssä. Toisinaan hän työskenteli myös ruokapalkalla, koska kajaanilaisten perheiden ruokailutavat olivat tulleet hänelle tutuiksi vuosikymmenten saatossa. Kun Klaara tiesi, että jossakin perheessä syötäisiin tänään hyvin, hän lähti tarjoamaan heille hierontapalvelujaan. Palkaksi hän sai vatsansa täyteen maittavaa ruokaa, jonka jälkeen hän tavallisesti vetäytyi päivälevolle.

Sunnuntaipäivät olivat Klaaralle tärkeitä, koska papin tyttärenä hän tapasi käydä aamuisin kirkossa ja iltapäivisin hän tutki Raamattua. Klaaran sunnuntaipäivän huvituksiin kuuluivat myös elokuvat ja hän olikin Ratto-elokuvateatterin kanta-asiakas. Eräällä kerralla poistuessaan näytöksestä sattui kommellus, jossa heiluriovi kumautti häntä otsaan. Klaaran kasvoihin kohosi iso mustelma, jonka jälkeen hän ei tiedettävästi enää elokuvia harrastanut. Klaaran tiedetään kertoneen surkeana: ”Kyllä se Jumala minua nyt kuritti synnillisestä elämästä”

Klaara oli tyylilleen uskollinen ja hänet saattoi tunnistaa pitkästä mustasta hameesta ja röijystä. Hän liikkui hiukan vaivalloisesti muutamia askelpareja kerrallaan. Kadunylitykseen hän pyysi monesti apua ohikulkijoilta, ja otteen saadessaan, ei hänen vahvasta kädestänsä päässyt enää helposti irtautumaan. Toisinaan ohikulkijat joutuivatkin taluttamaan Klaaran hänen kotiovellensa saakka. 

Klaara oli varsin pidetty henkilö Kajaanissaja häntä on luonnehdittu iloisena ja sanavalmiina henkilönä. Toisinaan tämä sanavalmius saattoi mennä hiukan yli, kun juorut eivät pysyneet hänen omana tietonaan. Nuori oppikoulunopettaja, lehtori Heikki Itkonen, epäili Klaaran levittelevän hänestä juoruja. Tiedettävästi useammatkin kajaanilaisnaiset olivat kiinnostuneita komeasta lehtorista, jolloin Itkonen tympeytyi juoruiluun, ja vastaiskuksi hän järjesti Klaarasta lukion konventtitilaisuudessa radioparodian. Klaara pääsi – ehkä haluamattaan – myös sotkamolaiskirjailija Viena Korhosen Kajaanin kasvot- radiopakinaan, jossa häntä kuvattiin naiseksi, jonka kielenkantimia ei pakkanenkaan pysty vangitsemaan, ja kuinka kaupungin silmäätekevät pyrkivät eroon hänen ristikuulustelustansa. Toisinaan myös Klaara joutui kestämään ilkeämielisten juoruilua, kun häntä väitettiin viinaanmeneväksi. Joskus konjakkiryyppy oli kuitenkin paikallaan, ja tällöin Klaara saattoi kopauttaa päälakeaan ja tuumata: ”Hyvästi järki ja ymmärrys.”

Viimeiset elinvuotensa Klaara Salonius vietti Auralan vanhainkodissa, jossa hän oli eloonsa tyytyväinen. Auralassa Klaaraa kävivät tervehtimässä myös kirkkoherra Max Katavisto, jolle Klaara oli sanonut: ”jos minä tulisin niin heikkopäiseksi ja pöljäksi, että pyrkisin pois teältä Auralasta, niin elkeä peästäkö, elkeä peästäkö minuva!” Klara Maria Salonius menehtyi Kajaanissa 1.4.1953.  

Lähteet: 

-     Geni.com: Klara Maria Salonius https://www.geni.com/people/Klara-Maria-Salonius/6000000178159141857 26.10.2023

-     Geni.com: Frans Napoleon Salonius https://www.geni.com/people/Frans-Napoleon-Salonius/6000000000197248328 26.10.2023  

-     Kainuun Museo: Maija-Liisa Portanon muistelee Klaara Saloniusta  

-     Kainuun Museo: Vappu Väyrynen muistelee Klaara Saloniusta  

-     Kainuun Sanomat: 4.12.1934 ja 7.10.1939  

-     Suomen papisto 1800–1920. Salonius, Frans. https://kansallisbiografia.fi/papisto/henkilo/2412 26.10.2023  

-     Viena Korhonen: Kajaanin kasvot -radiopakina 

Teksti, kuvat ja video: Jarkko Kauppinen, Kainuun Museon kuva-arkisto ja Kainuun Museon henkilökunta.

Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 6. Lina Rislachi

 

(11.11.1835-15.9.1855)

Lina Rislachi isä Karl Henrik Rislachi oli Sotkamon kirkkoherra, ja perhe asui Toivoniemen pappilassa. Kirkkoherra kuoli Linan ollessa viiden vanha, ja leskiäiti Josefina muutti tyttärineen Poriin. Porissa Lina opiskeli saksaa ja ranskaa sekä kävi myös tanssikoulussa. Tuli tuhosi perheen kodin ja lähes kaiken omaisuuden Porin palossa vuonna 1852. Tämän jälkeen äiti ja tyttäret päättivät muuttaa Kajaaniin, jossa asui jo äidin sukulaisia. Perheen koti sijaitsi Koivukosken läheisyydessä Strandgatanilla, nykyisellä Brahenkadulla. Kotikadun varrella oli kodikkaita, punaiseksi maalattuja taloja, joista saattoi katsella ohi lipuvia tervaveneitä koskien pyörteissä. Lina on muistellut usein lukeneensa kosken partaalla, tai vain istuneensa kosken kuohuja katsellen.

Linan lähes jokapäiväisiin ruutineihin kuului kävelyretket pitkälle sillalle, eli Linnansillalle, tai Koivukosken kanavasillalle. Lina käveli mielellään myös Pöllövaaralla (Pöllyvaara), ja laski siellä talvisin mäkeä. Lina vietti tavanomaista säätyläiselämää Kajaanissa, johon kuului vilkas seuraelämä vierailuineen ja juhlineen. Toisinaan Rislachit kävivät vierailulla Paltaniemellä tai Sotkamossa entisessä kodissaan Toivoniemen pappilassa. Lähes joka päivä Lina vieraili jossakin, tai joku vieras kävi heidän luonaan. Ystävien kanssa juotiin kahvia ja joskus punssia, rupateltiin, puhuttiin politiikkaa, leikiteltiin, käytiin kävelyllä ja joskus myös keilaradalla. Välillä Lina huokaili ”rouvaskutsujen” pitkäveteisyyttä. 

Kielitaitoinen ja lahjakas Lina opetti yksityisesti saksaa ja ranskaa perhetutuille tytöille Kajaanissa. Kajaanin ala-alkeiskouluun pääsivätkin tuohon aikaan oppilaiksi ainoastaan pojat. Lina luki paljon kirjoja ja hän lainasi niitä sisarensa kanssa tutuilta, usein piirilääkäri Elias Lönnrotin kotikirjastosta. Lina hankki myös jonkin verran kirjoja omaksi postimestari Nykoppin pitämästä kirjakaupasta. Lina teki myös käsitöitä, kutoi kangasta ja mattoja, neuloi ja ompeli sekä kirjoi. Taloustöitä ei hänen juuri tarvinnut suorittaa, sillä perheen luona toimi piika. 

Rislachit muuttivat pois Kajaanista jo parin vuoden jälkeen vuonna 1854 Kemiöön. Välillä Kemiössä Lina kaipasi ”Kaanainmaalle”, ja hän pitikin edelleen ahkerasti yhteyttä kajaanilaisiin ystäviinsä kirjeitse. Lina kuoli keuhkotautiin hieman ennen kuin ehti täyttää 20 vuotta syyskuussa 1855. Hänet on haudattu Västanfjärdin hautausmaalle Kemiön saarella.

“ - -jotta ihmiskunta saisi nähdä, että me emme ainoastaan "voi tehdä mitä tahdomme", vaan myöskin "tahdomme mitä voimme" “ - Lina Rislachi 17.11.1852

 

Lina Rislachi  

(11 November 1835–15 September 1855) 

Lina Rislach’s father was the minister of Sotkamo. After her father died, her mother moved to Pori with the children when Lina was 5 years old. In 1852, a fire destroyed the family home and they moved to Kajaani where some of the mother’s relatives lived. Lina took daily walks in the local nature and enjoyed a lively social life in the city. 

Linguistically talented Lina privately tutored girls in German and French in Kajaani. She read a lot and did handicrafts. After two years, the family moved to Southern Finland and Lina died of consumption at 19.

Teksti: HK

Lähteet:

- Kajaanin kaupunginkirjasto - Kainuun maakuntakirjasto: Lina Rislachin elämä. 2017. DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 1. helmikuuta 2024. 

- Kajaanin kaupunginkirjasto - Kainuun maakuntakirjasto: “Linan tuttavapiiri: luettelo päiväkirjassa esiintyvistä henkilöistä,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 1. helmikuuta 2024.

- Rislachi, Lina, “Lina Rislachin päiväkirja 1852-1853,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 1. helmikuuta 2024.