Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 4. Saima Heikkinen

Saima Leinonen syntyi Manamansalossa Kantolan talossa. Jo kouluikäisenä Saima kalasti ja myi saalista torilla naapurin pojan kanssa. Yhdeksänlapsisen perheen äiti kuoli Saiman ollessa 18-vuotias, ja Saimalle periytyivät kotitalon emännän työt. Hän toimi kotikylällään myös pitoemäntänä. Sota-aikaan Saima oli lottana hoitotyössä sotasairaalassa ja muonituslottana. Sodan jälkeen hän muutti Kajaaniin Hanna Mykkäsen ompeluoppiin. 

 

1940-luvun loppupuolella Saima ryhtyi ompelemaan leipomon työvaatteita, jolloin hän tapasi leipomoyrittäjä Pekka Heikkisen pojan Taunon. Pari vihittiin maaliskuussa 1950 Pekka Heikkisen olohuoneessa. Pekka kuoli jo seuraavana vuonna, ja Tauno ja Saima jatkoivat yrittäjinä vuonna 1913 perustettua leipomoa. Yrittäjätaipaleensa alkupuolella perheeseen syntyi kolme lasta. Pariskunta teki yrityksessään päätökset yhdessä. Työnjako leipomon arjessa oli selkeä: Tauno vastasi leipomosta ja Saima myymälöistä ja kahvilasta. Saima kehitti yritystä ja perusti muun muassa ruoastaan kuuluisan ruokabaarin. Saimalla oli tapana sanoa, että ”hyvvää sen olla pittää”. Siitä tuli koko leipomon iskulause.

Saima Heikkinen perustamansa ruokabaarin tiskin takana vasemmalla. Sisustuksen suunnitteli sisustusarkkitehti Maija-Liisa Komulainen. Kuva: Perheen kokoelmat.

 

Saima oli moderni, rohkea ja tarkka nainen. Hän kehitti yrityksen toimintaa ja oli perillä leipomoalan uutuuksista. Asiakkaiden tyytyväisyys oli Saimalle tärkeää. Pekan kahvilassa oli pöytiin tarjoilu ja kahvi kaadettiin kuparipannusta. Keskioluen vapauduttua sitä sai tarjoilla vain kaksi pulloa asiakasta kohden, ja Saima noudatti tätä tarkasti. Kun kahvila täyttyi Saiman kunnioittamista veteraaneista asevelijuhlien myötä, olutta kannettiin pöytään runsaammin. Nuorempia Saima muistutti yhteistyön tärkeydestä, ja että oltiinpa missä työssä tahansa, oltaisi kiitollisia siitä, että on työpaikka ja yritettäisi tehdä työt hyvin.

Saima teki täyttä työpäivää 87-vuotiaaksi saakka. Hänellä oli silmää kauneudelle. Se näkyi kaikessa, esimerkiksi vaatteissa, astioissa ja sisustuksessa, aina oli kukkia maljakossa. Työnteon ohessa hän harrasti matkustelua käyden taidenäyttelyissä ja -museoissa. Kesämökillä aika kului kukkia ja kasvimaata hoitaessa. Saimalla oli aina aikaa ystäville, lapsille ja myöhemmin lastenlapsille. 1950-luvulla Saima suoritti ajokortin, jolloin matkat sujuivat tukkuun ja mökille. Saima toimi sotilaskotisisarissa, Yrittäjänaisissa ja Kahvila- ja ravintolayhdistyksessä. Yrittäjänaisilla oli monipuolista toimintaa ja vapaaehtoistyötä, ja heidän kanssaan tehtiin myös Amerikan matka. Saima matkusteli myös Euroopassa tuoden uusia ideoita mukanaan. Hänet on palkittu mm. Yrittäjänaisten kultaisella ansiomerkillä ja Kajaanin kaupunkikeskustayhdistyksen myöntämällä Tervaskanto-palkinnolla leipomoperinteen vaalimisesta ja merkittävästä urasta.

 

”Kun on vaikeeta, niin ajatellaan sinisiä asioita! Jos alkaa ikäviä asioita hautomaan, ei jaksa. Kun koettaa saada hyvät asiat päällimmäiseksi, se on se, jonka takia jaksaa.” -Saima Heikkinen haastattelussa 2000-luvun alkupuolella.

 

Lähteet: 

- Saima Heikkisen haastattelu. Kainuun Museon arkisto.

- Keskinen Pirkko: Hyvvää sen olla pittää. Tarinoita leipomosta. Pekka Heikkinen & Kumpp. Oy. 2017. - Keskinen Pirkko: Saima Heikkinen – Leipomon vanha rouva. Naisten ääni -hanke. naistenaani.fi. 

- Latipää Aila: Tauno ja Saima Heikkisen arvokas elämäntyö. Kotiseurakuntani – Kajaanin seurakuntalehti: 12/2016.

- Marin Kaija. Haastattelut. 2024.

Teksti: Henna Kettunen