tiistai 24. tammikuuta 2017

Kajaani on Rock - vielä kaksi viikkoa!


Suuren suosion saavuttanut Kajaani on Rock -näyttely jatkuu Kainuun Museolla vielä tulevat kaksi viikkoa sunnuntaihin 5.2 asti. Kajaanilaisen kevyen musiikin historiaa esittelevä näyttely avautui marraskuun lopulla 2016, jolloin ensimmäiset innokkaat kävijät pyrkivät sisään jo ennen museon avautumista. Näyttely on houkuttanut laajalti eri-ikäisiä museokävijöitä. Kajaanilaisen kevyen musiikin historiaa käsitellään 1920-luvulta alkaen, jolloin niin sanottu haitarijatsi tuli kaupunkiin.


Näyttelyyn saatiin yksityisten kokoelmista upeita soittimia 1930-1940-luvuilta lähtien sekä poikkeuksellisen hienoja esineitä, kuten kuvassa näkyvät Sinipoikien puiset nuottitelineet 1940-luvulta. Sinipojat oli Kajaanin merkittävin tanssiyhtye 1940- ja 1950-luvuilla, seuraavalla vuosikymmenellä yhtyeiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti suuren kysynnän myötä.




1960-luvulla aloittaneista yhtyeistä nostettiin esiin erityisesti H band ja ELF. Kummallakin oli menneisyys nuoriso-orkestereina ja nämä olivat myös ensimmäiset kajaanilaiset yhtyeet, jotka pääsivät levyttämään - molemmat vuonna 1977. Kuvassa H bandin keikkabussin lippa, jonka paikallinen autoharrastaja Teemu Pyy löysi romuttamolta pari vuotta sitten!




Materiaalia molemmista yhtyeistä saatiin runsaasti sekä yhtyeen jäseniltä että faneilta. Jopa muutaman teinitytön 1970-luvun lopulla perustaman ELF Fan clubin esineistöä löytyi haaveellisia fanikirjeitä myöten.


Näyttelyssä on muutama sohva musiikin kuuntelua varten. Näistä kuulokkeista kuuluu muun muassa H bandin Viis B kuus kuus ja ELFin On rohtoo rock'n roll! Taustaseinällä keikkuvat Anita Hirvosen entiset glamrockhousut, jotka jäivät H bandin Tapani Hyvösen haltuun erään kiertueen jälkeen.


H bandin solistina toimi 1970-luvun lopulla Ulla Tapaninen, joka työskenteli näyttelijänä Kajaanin kaupunginteatterilla. Kun Tapaninen pääsi opiskelemaan Helsinkiin Teatterikouluun, tuurasi häntä muusikko Jussi Raittinen. Joulukuussa museolla järjestettiin yleisötilaisuus, jossa Raittinen ja H bandin jäsenet kävivät muistelemassa yhteisiä keikkailuaikojaan. Yleisöä tuli paikalle runsaasti.


Jotta näyttely ei antaisi liian yksipuolista kuvaa kajaanilaisen kevyen musiikin historiasta, haluttiin yleisölle esitellä myös paikkakunnan punk- ja heavypiirejä, jotka aktivoituivat erityisesti 1980-luvulta lähtien.



Eräs esitellyistä yhtyeistä on 1980-luvulla perustettu Euthanasia, jonka solistina toimi myöhemmin YUP-yhtyeen keulakuvana tunnettu Jarkko Martikainen.


Teini-ikäisenä Kajaanissa asunut Martikainen kävi muistelemassa 1980-luvun Kajaanin punk-piirejä ja villiä nuorisokulttuuria museolla järjestetyssä yleisötilaisuudessa joulukuussa.


Kajaani on Rock -näyttelyn tavoitteena on ollut esitellä merkittäviä kajaanilaisen musiikkielämän ilmiöitä, tapahtumia ja henkilöitä. Merkittäviksi ilmiöiksi laskettiin myös Kajaanin Big Band -alueorkesterikokeilu ja Kainuun Jazzkevät -festivaali, joka keräsi parhaimpina vuosinaan 12 000 kävijää Kajaaniin.




Big Bandin pitkäaikainen kapellimestari Ilpo Saastamoinen kävi luennoimassa Kajaanin Big Bandin roolista osana laajempaa, globaalia murrosta, jossa kevyt musiikki pyrittiin nostamaan tasa-arvoiseksi klassisen musiikin rinnalle. Kainuun Sanomat kävi tapaamassa Saastamoista museolla ennen luentoa  ja kirjoitti hyvän, taustoittavan jutun Kajaanin Big Bandista lauantain kulttuurisivuille.
Kasarirokkia ei myöskään unohdettu, vaan esillä ovat aikansa kovimmat bändit ja soittajat, joista useat pärjäsivät Suosikin järjestämissä SM-kisoissa ja pääsivät sitä kautta levyttämään. 1980-luvulla musiikkivaikutteita kylväneistä yhtyeistä maininnan ansaitsevat ainakin Tatu's April Music Band, Jumalainen näytelmä, Ran Tan Plan sekä Motelli Skronkle ja Mukutus.
Näyttelyyn rakennettiin myös esiintymislava ja treenis. Treeniksen sohvalta voi katsella digitoitua kaitafilmiä H bandin keikkailuista vuosilta 1973-1976.
Näyttely on saanut paljon positiivista palautetta. Näyttelyntekijöitä ilahduttaa erityisesti se, että useat paikalliset muusikot ovat kiitelleet näyttelyn sisältöä ja ulkoasua. Olemme saaneet myös innostuneita yhteydenottopyyntöjä ja toiveita vielä kolmannesta osasta kajaanilaisen kevyen musiikin historiaa.

Kajaanilaisen kevyen musiikin historiaa kirjoittivat Kainuun Museo ja Rauniokaupunki ry. Näyttelyn rakentamisessa apua tarjosivat muun muassa Kajaanin Taidemuseo ja Kajaanin kaupunginteatteri. Suuri kiitos erityisesti Rauniokaupunki ry:n vapaaehtoisille! Mainittakoon kiitoksissa vielä hienot grafiikat värkännyt Perttu Penttinen ja Helsingin haastattelut tehnyt Heikki Romppainen.


Kajaani on Rock -näyttely avoinna sunnuntaihin 5.2.2017 asti - vielä ehdit!




P.s. Tsekkaa myös pieni sivunäyttely leipomo Pekka Heikkisellä.




Teksti ja kuvat: Anna Laakkonen





tiistai 10. tammikuuta 2017

Paperinukkenäyttely Vaalan kirjastolle


Kainuun Museon paperinukkenäyttelyn voi nähdä Vaalan kirjastolla helmikuun ajan.

Kainuun Museolla avautui lokakuussa 2016 Haaveiden aika – lapsuuden paperinuket ja kiiltokuvat -näyttely. Esillä on paperinukkeja, kiiltokuvia ja muistokirjoja eri aikakausilta. Vanhimmat näyttelyssä esillä olevat paperinuket ovat 1930-luvulta. Tuoreimmat paperinuket ovat 1990-luvun tuotantoa.

Paperinuket olivat varsin suosittuja 1920- ja 1930-luvuilla, mutta erityisesti sota-aikana elettiin paperinukkien kulta-aikaa.





Näyttelyssä on esillä kollaasi eri aikakausien paperinukeista, josta voi yhdellä silmäyksellä nähdä paperinukkien muotokielen muuttumisen vuosikymmenten aikana. 1920-1940-luvuilla suosittiin sieviä, pyöreitä lapsihahmoja. 1950-luvulta eteenpäin yleistyivät myös viehkeät nuoret naishahmot upeine vaateparsineen, jotka edustivat takuulla jokaisen tytön unelmapukeutumista.





Nuket kuvastivat aikansa muotia: 1950-luvun paperinukkien kapeaa vyötäröä korostivat istuvat leikkaukset, 1970-luvun nukkien leveät lahkeet liehuivat leikkituulessa. Paperinuket olivatkin alkuaan uuden muodin sanansaattajia, ”paperimannekiineja”. Euroopassa välitettiin tietoja pukumuodin muutoksista nukkien avulla jo 1300-luvulta lähtien.








Näyttelyssä on esillä myös kiiltokuvia ja muistokirjoja. Kiiltokuvien historia johtaa Saksaan, missä alettiin painaa kiiltokuvia jo 1800-luvulla. Väripainotekniikan kehittyminen mahdollisti värikkäiden painotuotteiden tekemisen, minkä seurauksena leivonnaislaatikoita ja hajuvesipulloja koristivat etiketit. Myös värikkäitä kortteja valmistettiin, ja samalla onnittelukorttien antaminen yleistyi. Tultaessa 1860-luvulle painotekniikka oli jo niin kehittynyt, että kiiltokuvia voitiin valmistaa suuria määriä kohtuuhintaan.


Esineet ovat peräisin paltamolaisten Eija ja Tapani Homasen kokoelmasta. Homasten ylläpitämään lelunäyttelyyn voi tutustua kesäisin Paltamon Metelissä, historiallisessa Kanervan hirsitalossa.

 
Näyttely museolla on nyt päättynyt, mutta Homasten toiveesta näyttely lähtee kiertämään Vaalan kirjastoon. Haaveiden aika -näyttelyn voi nähdä Vaalan kirjastossa vielä helmikuun 2017 ajan.

Nyt paperinuket odottelevat näyttelyn alkamista museon varastossa - varsin hyvässä seurassa!









Teksti ja kuvat: Anna Laakkonen