Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 17. Tyyne Alasalmi

(17.9.1896- 6.9.1959) 

Tyyne Vepsäläinen syntyi 17.9.1896 Uudellamaalla entisessä Pohjan kunnassa, joka on nykyään osa Raaseporin kaupunkia. Lapsuutensa ja nuoruutensa Tyyne vietti Savonlinnassa ja Joensuussa, sillä koti seurasi rautateillä työskennelleen Pekka-isän kulloistakin työpaikkaa. Vepsäläisten asuessa Savonlinnassa, Tyyne opiskeli talouskoulussa, mutta sieltä elämä johdatti hänet Helsinkiin ja kätilöopistoon.

Tyynen lisäksi kätilöopistosta valmistui 9.4.1919 yhdeksän muuta, joille esitettiin kysymys: ”Onko joukossa rohkeaa henkilöä, joka lähtisi töihin vaativiin olosuhteisiin Vuolijoelle?” Tyyne päätti ottaa haasteen vastaan, mutta saavuttuaan uudelle kotipaikkakunnalleen, tiedetään hänen tuumanneen seuraavaa: ”Täällä minä en laukkuani pura.” Itä-Suomen kaupungeissa varttuneelle ja juuri Helsingistä muuttaneelle nuorelle naiselle Vuolijoen hiljaisuus oli suuri kulttuurishokki.  

Tyyne Alasalmi. Kuva: Riihipiha-museon kokoelma.

Asunto uudelle kätilölle löytyi Kontiolan talosta ja pian hän ystävystyikin Vuolijoen naisväen kanssa. Muutama vuosi Vuolijoelle asettumisen jälkeen Oulun lääninhallitus valitsi neljän hakijan joukosta Tyynen ylläpitämään synnytyslaitosta Kajaaniin. Noin vuosi tämän synnytyslaitoksen perustamisen jälkeen Tyyne avioitui 3.8.1924 Yrjö Alasalmen kanssa. Tuore aviomies ja avioliitto tiesivät sitä, että oli aika palata rakentamaan elämää Vuolijoelle. Tyyne Alasalmi palasi kätilön toimeen Vuolijoelle lokakuussa 1925. Kätilönä toiminen Kainuussa sata vuotta sitten oli raskasta työtä. Synnytykset hoidettiin tavallisesti kotioloissa ja kätilön piti synnytyksen alettua rientää paikalle ajasta ja paikasta riippumatta.  

Tyyne Alasalmen käyttämiä kätilön työvälineitä.

Alasalmille valmistui Päivärinteen talo marraskuussa 1926. Lapsia perheeseen syntyi kuusi vuosina 1926–1935, mutta vanhempien suureksi suruksi Aira-esikoinen menehtyi jo vuoden ikäisenä 18.4.1927. Perheen ja töiden lisäksi Tyyne Alasalmi toimi aktiivisesti Vuolijoen Lotta Svärd -paikallisosastossa, jonka johtokuntaan hän kuului jo 1920-luvulla. Töiden, lottatoiminnan ja arjen yhdistäminen ei ollut aina ongelmatonta. Toisinaan tilanne oli sellainen, että öisen synnytyksen hoidettuaan Tyyne riisui aamulla kätilönpukunsa ja vaihtoi sen heti lottapukuun. Tämä tarkoitti myös sitä, että lapsien tuli aikuistua varhain ja kantaa vastuuta arjen pyörittämisestä.   

Isänmaan puolustaminen oli perheen yhteinen asia, sillä Yrjö Alasalmi toimi Vuolijoen Suojeluskunnan paikallispäällikkönä. Sotavuosina Tyynen tehtävät lisääntyivät entisestään. Hän toimi muun muassa Kansan avun johtajana, Mannerheim-Liiton sotakummiasiamiehenä, lottatehtävissä muonituspäällikkönä, rahastonhoitajana ja invalidiyhdyshenkilönä.   

Kätilön työvälineitä.

Kätilön työssä tapahtui muutos 1950-luvulla, kun vastaanotto ja äitiysneuvola siirtyivät uudelle Terveystalolle. Osa synnyttäjistä saatettiin viedä myös autolla Kajaanin synnytyslaitokselle. Tyyne Alasalmi jäi ansaitulle eläkkeelle vuonna 1958, mutta jo vuotta myöhemmin hän menehtyi Oulun Diakonissalaitoksella 6.9.1959. 

Lähteet: 

Alasalmen sukuseura ry: Johan Ungerin jälkipolvet  

Iikka Alasalmen ja Heljä Haatajan haastattelu Vuolijoella 4.10.2023  

Kajaani 25.6. ja 9.7.1923           

Kätilölehti no. 4. 1919.  

Rakasta maata ja kansaasi – Kainuun Lotta Svärd 1921–1944   

Teksti: Jarkko Kauppinen

Kenttäradan monet kasvot -näyttely. Throwback thursday!

Kenttäradan monet kasvot -näyttely pidettiin Kainuun Museossa 11.10.2020-31.1.2021. Näyttelyn nimi juontaa juurensa Jaakko Heikkisen saman nimiseen pro gradu -tutkielmaan. Näyttelyn keskeisenä ajatuksena oli valottaa mm. suomalaisen siviiliväestön ja saksalaisten sotilaiden välisiä suhteita ja sotavankien oloja kenttäradan rakennustyömaalla Kainuussa ja Koillismaalla.

Näyttelyn mahdollisti laaja yhteistyöverkosto, johon lukeutui eri yhteisöjä ja yksityishenkilöitä. Sota-aikaisia esinelöytöjä, valokuvia ja rekvisiittaa saatiin lainaksi mm. Hyrynsalmen Vanhalta asemalta ja Suomussalmen Pesiön linnasta. Ammattiopisto Riverialla oli merkittävä rooli lavasteiden ja AV-sisällön tuotannossa. Tätä nykyä yhden palan Kenttärata-näyttelyä voi nähdä Kainuun Museon perusnäyttelyn tervahuoneessa, jossa  on taitelija Annamaari Hyttisen maalaama maisema Suomussalmen Saarinen-järveltä. Kyseillä paikalla sijaitsi toisen maailmansodan aikana saksalaisten majoitusparakki. Kohde Kyppi.fi-palvelussa: https://www.kyppi.fi/to.aspx?id=112.1000030245

Kainuun sotahistoriallisista kohteista voit lukea lisää seuraavasta linkistä: Toisen maailmansodan sotahistoriakohteet Kainuun maakuntakaavoituksessa

Teksti: Jarkko Kauppinen

Kohota korven nainen - elämäntarinoita Kainuusta, osa 16. Tiina Matero os. Väisänen

 

Tiina Matero os. Väisänen  

(26.6.1873-31.10.1923)  

Myrkky-Tiina on suurin rikollinen, joka Kainuun kihlakunnassa tunnetaan. Puolangalla ja Hyrynsalmella vuosina 1873–1923 elänyt Tiina Matero piti huolen siitä, etteivät kyläläiset eläneet liian vanhoiksi. Myrkky-Tiinan kerrotaan myrkyttäneen ainakin yhdeksän ihmistä Kytömäen kylällä ketunmyrkkystrykniinillä. Tiinalla oli tapana murhata vanhempia naisia ja miehiä, tai odottaa nuorempien uhriensa sairastumista. Näin uhrien kuolema ei niin herättänyt huomiota. Tiina toimitti uhrille aluksi pienen myrkkyannoksen, joka teki hyvin sairaaksi ja lopulta sekoitti tappava annoksen. Tiinan käytäntöihin kuului myös, että hän varoitti vihamiehiään sanomalla etukäteen: ”Et ole pitkäikäinen”. 

Myrkky-Tiina. Kuva: Tiina Väisänen.

Tiinan kerrotaan olleen ulkonäöltään pieni mutta ronski nainen, häijyn näköinen ja katseen kammotusta herättävä. Kerran markkinoille mennessään Tiinan mies oli ajanut hevosta kuskipukilla ja Tiina oli istunut korkealla reessä suuri hopeinen kaulakoru kaulassaan. Tiina sortui tarinoiden mukaan elämänsä aikana varastelemaan. Hän myös herätti pelkoa, ja tarinoiden mukaan, vaikka Tiinan tiedettiin olleen varkauksien takana, häntä ei uskallettu ilmiantaa. Tiinan ja hänen perheensä elämänsä ei ollut kovinkaan yltäkylläistä, mikä tietysti kannusti rikolliseen toimintaa. Tiinan ensimmäinen mies oli torppari, mutta mitä ilmeisimmin melko vähävarainen, sillä esimerkiksi vuonna 1913 perheen kerrotaan saaneen satunnaisesti Hyrynsalmen vaivaishoidon rahallista avustusta ilman sairauden syytä.  Myrkky-Tiina oli sarjamurhaaja, mutta myös vaimo ja kahdeksan lapsen äiti. Heidän suvussaan kerrotaan olleen pirujen riivaamia naisia ennenkin – Tiinan isomummon kerrotaan olleen hirveä ihminen, noitamuori, joka näki piruja. Kuolemaa tehdessään hän kaivoi sormella oman silmänsä päästään, nakkasi sen lattialle huutaen: ”Tuossa on pirulle!”

Tiinan ensimmäinen aviomies oli Aapeli Matero (s.1868). Aapelin äiti Riitta Joosepintytär oli kerran vihoissaan sylkäissyt Tiinan vesipataan ja tästä Tiina nuorikkona miehelässä raivostui ja uhkasi, ettet anoppi toista kertaa enää minun pataani sylkäise. Tiina heittäytyi kuitenkin katuvaiseksi ja ehdotti sovintokahveja. Kahvit juotiin sillä seurauksella, että vanha emäntä kuoli.  Tiina oli sekoittanut kuppiin ketunmyrkkyä, jota oli löytänyt talon edesmenneen ketunpyytäjäisännän varastosta. Anopinmurha oli tiettävästi Tiinan ensimmäinen murha, vuosi oli 1893. Mitä ilmeisimmin Tiinan toinen murha tämän jälkeen oli Riihelän talon isäntä samalta kylältä Kytömäestä, Tuomivaaran rinteiltä. 

Myöskään Tiinan aviomies Aapeli ei elänyt kaidalla polulla. Hän oleskeli pitkiä aikoja metsissä metsästellen ja kalastellen, mutta sortui myös varastelemaan toisten verkkoja ja pyydyksiä.  Mies tuomittiin useampaan otteeseen vankilaan varkauksista, mutta yhdeltä vankilareissulta vapauduttuaan hän ei uskaltanut enää kotiin. Aapelin korviin oli kantautunut, että Tiina saattaisi mahdollisesti tappaa hänet. Ehkä Aapeli oli kuullut myös huhua siitä, kuinka Tiina oli mennyt kihloihin jo uuden miehen, Raatekankaan torpan nuoren isännän Kallen kanssa. Aapeli asettuikin työmieheksi Oravivaaran kylään Keskitaloon. Tiina sai kuitenkin tietää entisen puolisonsa olinpaikan, ja lähetti tälle tehdasvalmisteista suutupakkaa. Aapeli söi tupakkaa, tuli hirveisiin tuskiin ja kuoli. Tiinan toimesta purutupakassa oli mausteena ketunmyrkkyä. Tällöin elettiin vuotta 1920, Aapeli oli kuollessaan viidenkymmenenkahden ikäinen.

Saman vuoden lopulla, kun Tiinan entinen mies oli kuollut tupakkaan, Tiina tuomittiin uuden miehensä Kallen kanssa kuukausiksi vankilaan viinan keitosta ja myynnistä. Tiinan tuomio kesti 8 kuukautta ja Kallen 5 kuukautta. Samoilla välikäräjillä myös Tiinan poika, 22-vuotias nuorimies Oskari, sai sakkoja viinan lahjoittamisesta. Kaikille Tiinan lapsille ei kuitenkaan rikollinen elämäntapa periytynyt. Tiinan esikoisesta Jaakko Hermanista varttui työmies, ja hän kävi jääkärikoulutuksen Saksassa toimien joukkueenjohtajana sisällissodassa. Myöhemmin Jaakosta tuli vanhempiensa rikollisesta taustasta huolimatta myös poliisikonstaapeli. Hän avioitui Hilma Adolfiinan kanssa, ja vaihtoi sukunimensä Materosta Kanervaksi. Jaakko kaatui talvisodassa Kuhmon taistelussa.

Raatekankaan miehet keittivät ammatikseen viinaa, niin myös Tiinan toinen kihlattu torpan isäntä Kalle. Nimismies Claudelin kävi tutkimassa näitä viinanpolttolaittomuuksia, ja tapasi tällöin myös Tiinan. Tiina oli ollut kohtelias ja tarjonnut nimismiehelle kahvia. Nimismiehen tästä kieltäytyessä Tiina kuitenkin raivostui ja kirosi kuin raivotar. Hän uhkasi, ettei nimismies ole enää kauan elossa. Tiinalla oli myös ase, joka poliisien piti ottaa häneltä tilanteessa nopeasti pois. Tiinan kihlattu määrättiin vankilaan viinanpolton vuoksi. Miehen ollessa vankilassa Raatekankaan vanha isäntä, Aukusti Ollinpoika Kemppainen, kuoli helmikuussa 1921. Tiina oli kertoillut kylillä myös nuoren isännän, eli oman miehensä, saavan usein kovia sisäisiä tautikohtauksia, ja että hän pelkäsi miehensä kuolevan hetkellä millä hyvänsä. Näiden puheiden perusteella uskottiin, että Tiinalla oli aikomus myrkyttää myös uusi miehensä lähiaikoina.

Kun nimismies Claudelin kuuli vanhan, siivon ja ahkeran Aukusti-isännänkin kuolleen, hän vaati uhrille tehtävän ruumiinavauksen. Se todisti, että uhri oli nauttinut ketunmyrkkyä. Lisäksi selvisi, että uhria oli kiusattu ja pahoinpidelty ennen kuolemaa. Kun Tiina kuuli ruumiinavauksesta, hän uhkasi ampua poliisiviranomaiset ja itsensä. Poliisi antoikin Tiinan ymmärtää, että Raatekankaan vanha isäntä oli kuollut tutkimusten mukaan luonnollisesti. Sitten poliisi meni verolippujen kanssa tupaan muka veroja perimään, ja nappasikin sisällä Tiinan käsirautoihin. Käräjäkäynnin aikana Tiina ei kertaakaan sotkeutunut puheissaan, vaan puolusti itseään harvinaisen kylmäverisesti ja viisaasti. Oikeudenkäynnin aikana Kajaanin kihlakunnan vankilassa hän kuitenkin yritti hirttää itsensä. Murhat paljastuivat ja Myrkky-Tiina tuomittiin elinkautiseen kuritushuonevankeuteen. Hänelle luettiin tiistaina oikeuden päätös, ja keskiviikkona Tiina oli jo kuollut. Viimeiseksi Tiina tappoi myös itsensä syömällä vankilan pesutuvassa lipeäkiveä. Kukaan murhaajan sukulaisista ei halunnut noutaa vainajaa, joten ruumis lähetettiin Helsinkiin tieteellisiä tutkimuksia varten. 

Myrkky-Tiina. Kuva: Ville Penttinen

Myös yhtä Tiinan lapsista, Hilma Kemppaista, syytettiin avunannosta Aukustin murhaan. Oikeudenkäynnissä Hilma kertoi, että oli nähnyt, kun äitinsä oli sekoittanut kahviin jotakin. Sitten hänen oli pitänyt tarjoilla kahvi Aukustille, ja tämän hörpättyä kahvia oli vanhan isännän suusta alkanut tulla vaahtoa. Kuolema oli näyttänyt kivuliaalta. Tiina ei ollut kohdellut vanhaa isäntää hyvin aiemminkaan. Hän oli pitänyt tätä ulkona pakkasella, ei ollut antanut isännälle tarpeeksi ruokaa ja Aukustin kehossa oli muitakin kidutuksen merkkejä, kuten pistojälkiä. Hilma kertoi, että oli kehottanut äitiään, että tämä myöntäisi kaikki rikoksensa. Tiina ei koskaan näitä kuitenkaan myöntänyt. Hilma armahdettiin syytteestä avunantoon. Hilma oli Aukustin murhan tapahtuessa 18-vuotias nuori nainen.

Vuonna 1917 työväenpuolue oli saanut vihiä Tiinan viinatehtaasta Lamminvaaralla. He lähettivät miesjoukon hävittämään koko viinatehtaan ja viinankeittopadankin. Tästä Tiina kantoi vihaa miehiä kohtaan. Hänen kerrotaan käyneen usein yhden näistä miehistä, Oskari Moilasen, kodissa. Tiina käyttäytyi hyvin kohteliaasti, tilanteita seuraillen. Hänen epäiltiin etsivän tilaisuutta myrkyttää Oskari. Kun Oskari oli kerran niityllä työtouhuissa Kytömäen kylässä, Tiina oli hiipinyt sinne ja nähnyt pienen tytön keittävän työmiehille kahvia. Tiina oli kysynyt tältä, että onko Oskarilla tapana pitää suutupakka liivin lakkarissa. Tiinan uskotaan koettaneen laittaa tupakkaan ketunmyrkkyä. Yrityksistään huolimatta Tiina ei onnistunut murhaamaan Oskaria. Kun häntä kuljetettiin vankilaan, hänen kerrotaan kironneen vanginkuljettajalle, kun ei ehtinyt kostaa Oskari Moilaselle.

Lähteet:

- Hiltunen Satu: Hevosenkengän muotoisia päiviä : hyrynsalmelaisia tarinoita ja uskomuksia 20. vuosisadalta. Väskylä Ry: Korpikansan perinteet elämään -hanke 2004.

- Koti-Kajaani 27.-28.6.2009.

- Kaiku 24.04.1923.

- Kainuun Työväen Lehti 23.12.1920.

- Kajaanin lehti 18.05.1914.

- Myllyniemi Satumaarit: Korpimuseo - matka Ylä-Kainuun maagisiin maisemiin. Hyrynsalmen kunta. 2013.

- Väisänen Heino: Kainuun kansan vaiheita II. 2002.

- Yle.fi: Kuolemanlinnut ja kirkkomaalla vaeltavat sielut – Tarinat levottomista vainajista olivat aikansa kauhuviihdettä.  Korhonen Tiia. 24.8.2017.

- Teksti ja kuvat: Henna Kettunen, Ville Penttinen ja Tiina Väisänen.