Makasiineja penkomassa

Sotkamon Makasiinimuseon ovet ovat yleisöltä sulkeutuneet, mutta lokakuun aikana sotkamolaiset ovat saattaneet huomata makasiinien ovien olevan silloin tällöin apposen auki.  Ohikulkijat ovat myös saattaneet panna merkille museon edustalla säähän nähden huomattavan paksusti toppautuneen henkilön hengityssuojain päässään. Ei, se ei ollut erityisen viluinen ja tartuntatauteja pelkäävä turisti. Se olin minä, historian opiskelija Joensuusta, joka ilokseen pääsi Sotkamo-Seuralle hommiin lokakuuksi Makasiinimuseolle. Toiseen makasiineista on yleisöllä pääsy vain alakertaan ja makasiinin sisäosat ovat alkuperäisessä asussaan viljakammioineen kaikkineen. Yläkerta taas on ollut varastotilana ja Aila Flöjt Sotkamo-Seurasta totesikin, että: ”Siellä ei varmaan ole siivottu melkein sataan vuoteen.”  Eli se hengityssuojain oli enemmän kuin tarpeellinen.

Museotyöntekijä valmiina koitokseen...

Makasiineille on kertynyt hyvin monenlaista esineistöä vuosien varrella, niin että lopulta kukaan ei tiennyt tarkalleen, mitä kaikkea sen uumenista löytyy. Sainkin tehtäväksi tehdä museon inventoinnin ja siten selvittää, mitä kaikkea kaksi entistä kruununmakasiinia pitivät sisällään.

Museosta löytyi jos jonkinlaista kiinnostavaa esinettä. Oli sepän tarvikkeita, räätälin varusteita, vanhoja kouluun liittyviä esineitä, maataloustyökaluja, tervatynnyreitä, astioita, kutomakoneita ja rukkeja sekä vanhoja kirjoja ja lehtiä. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Löytyipä varastona toimineelta vintiltä ison pommin kuoretkin! Omaan mielenkiintoon vetosivat erityisesti vanha paksu Raamattu 1800-luvulta, luistimet, jotka kiinnitettiin kenkiin, raanu vuodelta 1906, Etelä-Suomesta lähetetty kirje vuodelta 1934, jossa tiedusteltiin hotellinomistaja rouva Tikkaselta hotellihuoneita kesäksi Sotkamosta, puinen jäätelökone, kaasunaamari, ihan oikeat miekat sekä puinen arkku vuodelta 1799.

Luistimet

 

Raanu vuodelta 1906

Kirje hotellinomistaja rouva Tikkaselle

Kaasunaamari

Puinen arkku, jossa vuosiluku 1799

Kun kävin näitä upeita historian aarteita läpi, etsin joka esineestä pientä punaista numeroa. Jos sellainen löytyi, tarkoitti se, että esine oli museon kokoelmiin kirjattu ylös ja siitä oli tiedot ylhäällä. Jos numeroa ei löytynytkään, merkitsi se, että esine oli tuotu museoon, mutta sitä ei ollut merkitty museon esineistöön. Pengottuani makasiinit lattiasta kattoon, olikin selvillä paljonko museossa oli numeroituja esineitä (lähes 900) ja paljonko muuta esineistöä esimerkiksi lahjoituksia, jotka eivät syystä tai toisesta olleet kirjoihin päätyneet.

Pienen punaisen numeron metsästys

Kruununmakasiinit olivat kiehtovia rakennuksia itsessäänkin. En ollut semmoisessa aiemmin päässyt käymään, enkä osannut kuvitella, miltä sisällä näyttää. On ilahduttavaa, että toinen makasiineista onkin alkuperäisessä muodossaan. Rakennukset ovat todella korkeita ja viljalaaritkin siten suuret. Oli melko jännittävää päästä kiipeämään tämän toisen makasiinin yläkerrokseen, minne yleisö ei yleensä pääse. Ylhäällä oli pilkkopimeää, mutta onneksi rakennuksen molemmissa päissä oli puiset ikkunaluukut (ilman lasia), jotka sain työnnettyä auki. Eteeni paljastuikin alkuperäinen lankkulattia, jossa rakennuksen keskikohdan jälkeen oli rivi noin metrin pituisia ja reilusti yli metrin levyisiä luukkuja. Jokaiselle viljasammiolle oli oma luukku, josta viljat kaadettiin sisään. Sen verran luukut ja monen metrin pudotus hirvittivät, että kulkiessani ylhäällä, loikin luukkurivistön yli vauhdilla kuin paraskin kolmiloikkaaja.

Jaana Liukkonen