Makasiineja penkomassa

Sotkamon Makasiinimuseon ovet ovat yleisöltä sulkeutuneet, mutta lokakuun aikana sotkamolaiset ovat saattaneet huomata makasiinien ovien olevan silloin tällöin apposen auki.  Ohikulkijat ovat myös saattaneet panna merkille museon edustalla säähän nähden huomattavan paksusti toppautuneen henkilön hengityssuojain päässään. Ei, se ei ollut erityisen viluinen ja tartuntatauteja pelkäävä turisti. Se olin minä, historian opiskelija Joensuusta, joka ilokseen pääsi Sotkamo-Seuralle hommiin lokakuuksi Makasiinimuseolle. Toiseen makasiineista on yleisöllä pääsy vain alakertaan ja makasiinin sisäosat ovat alkuperäisessä asussaan viljakammioineen kaikkineen. Yläkerta taas on ollut varastotilana ja Aila Flöjt Sotkamo-Seurasta totesikin, että: ”Siellä ei varmaan ole siivottu melkein sataan vuoteen.”  Eli se hengityssuojain oli enemmän kuin tarpeellinen.

Museotyöntekijä valmiina koitokseen...

Makasiineille on kertynyt hyvin monenlaista esineistöä vuosien varrella, niin että lopulta kukaan ei tiennyt tarkalleen, mitä kaikkea sen uumenista löytyy. Sainkin tehtäväksi tehdä museon inventoinnin ja siten selvittää, mitä kaikkea kaksi entistä kruununmakasiinia pitivät sisällään.

Museosta löytyi jos jonkinlaista kiinnostavaa esinettä. Oli sepän tarvikkeita, räätälin varusteita, vanhoja kouluun liittyviä esineitä, maataloustyökaluja, tervatynnyreitä, astioita, kutomakoneita ja rukkeja sekä vanhoja kirjoja ja lehtiä. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Löytyipä varastona toimineelta vintiltä ison pommin kuoretkin! Omaan mielenkiintoon vetosivat erityisesti vanha paksu Raamattu 1800-luvulta, luistimet, jotka kiinnitettiin kenkiin, raanu vuodelta 1906, Etelä-Suomesta lähetetty kirje vuodelta 1934, jossa tiedusteltiin hotellinomistaja rouva Tikkaselta hotellihuoneita kesäksi Sotkamosta, puinen jäätelökone, kaasunaamari, ihan oikeat miekat sekä puinen arkku vuodelta 1799.

Luistimet

 

Raanu vuodelta 1906

Kirje hotellinomistaja rouva Tikkaselle

Kaasunaamari

Puinen arkku, jossa vuosiluku 1799

Kun kävin näitä upeita historian aarteita läpi, etsin joka esineestä pientä punaista numeroa. Jos sellainen löytyi, tarkoitti se, että esine oli museon kokoelmiin kirjattu ylös ja siitä oli tiedot ylhäällä. Jos numeroa ei löytynytkään, merkitsi se, että esine oli tuotu museoon, mutta sitä ei ollut merkitty museon esineistöön. Pengottuani makasiinit lattiasta kattoon, olikin selvillä paljonko museossa oli numeroituja esineitä (lähes 900) ja paljonko muuta esineistöä esimerkiksi lahjoituksia, jotka eivät syystä tai toisesta olleet kirjoihin päätyneet.

Pienen punaisen numeron metsästys

Kruununmakasiinit olivat kiehtovia rakennuksia itsessäänkin. En ollut semmoisessa aiemmin päässyt käymään, enkä osannut kuvitella, miltä sisällä näyttää. On ilahduttavaa, että toinen makasiineista onkin alkuperäisessä muodossaan. Rakennukset ovat todella korkeita ja viljalaaritkin siten suuret. Oli melko jännittävää päästä kiipeämään tämän toisen makasiinin yläkerrokseen, minne yleisö ei yleensä pääse. Ylhäällä oli pilkkopimeää, mutta onneksi rakennuksen molemmissa päissä oli puiset ikkunaluukut (ilman lasia), jotka sain työnnettyä auki. Eteeni paljastuikin alkuperäinen lankkulattia, jossa rakennuksen keskikohdan jälkeen oli rivi noin metrin pituisia ja reilusti yli metrin levyisiä luukkuja. Jokaiselle viljasammiolle oli oma luukku, josta viljat kaadettiin sisään. Sen verran luukut ja monen metrin pudotus hirvittivät, että kulkiessani ylhäällä, loikin luukkurivistön yli vauhdilla kuin paraskin kolmiloikkaaja.

Jaana Liukkonen

Suutari, räätäli, pikipöksy Pietari...

Ja näin täräytämme vauhtiin Kainuun museoiden ikioman blogin. Toimikoon blogimme lähtölaukauksena katsaus Kainuun Museon juuri avautuneeseen Monenmoisia hantvärkkäreitä -näyttelyyn.

Näyttely sisältää monen monta mielenkiintoista elämäntarinaa ja useita kiinnostavia esineitä. Esillä on niin suutarin, räätälin, puusepän, kultasepän, suksisepän kuin maalarinkin käyttämää esineistöä. Mutta tässäpä maistiaisiksi muutama poiminta näyttelystä.

Mikähän kumma tämä puinen kapistus mahtaakaan olla?

Kylläpä vain, kisällinsänkyhän se. Oikea tilaihme! Kisälli ja oppipoika asuivat yleensä mestarin taloudessa ja heidän nukkumapaikkanaan toimi verstas, joten tilaa ei liiemmälti ollut. Päivisin kisälli käytti tällaista kokoonpantavaa sänkyä työpöytänään, ja öisin hän nukkui makoisasti työpöytänsä kätköistä esille tulevassa sängyssä. Museon kisällinsänky on peräisin kajaanilaisen puuseppä Richard Juntusen nikkarinverstaasta 1800-luvun lopulta.

Kun puhutaan vanhoista käsityöammateista, tulee varmasti monelle oitis mieleen räätäli. Seuraava mikättimemme liittyykin räätälin työhön. Ja taas voisi arvata mikä on tuo saksien vierestä löytyvä räätälin väline?

No niinpä tietenkin, napinläpikirveshän siinä on. Muodoltaan siis aivan kuin mikä tahansa kirves, kuten jo nimikin kertoo, mutta kooltaan vain murto-osa tavallisen kirveen koosta. Napinläpikirveellä räätäli sai kätevästi aikaan reiän nappia varten esimerkiksi liivejä tehdessään.

Seuraavaksi jokainen voisi veikkailla, minkä alan käsityöläiselle alla oleva pöytä kuuluu.

Kuten esineistön  ja kuvan perusteella voikin päätellä, on tämän pöydän ääressä ahkeroinut kultaseppä. Mutta ihan mistä tahansa pöydästä ei olekaan kyse. Tuusniemellä syntynyt Erik Koponen oli kultasepän opissa J. W. Toivasen liikkeessä Kuopiossa 1900-luvun alkuvuosina. Muutettuaan Kajaaniin vuonna 1920 Koponen sai Kuopiosta mukaansa kultasepän työpöydän, jonka J. W. Toivanen oli tuonut mukanaan Pietarista työskennellessään kuuluisassa Fabergen kultasepänliikkeessä.  Kainuun Museon kultasepän pöytä voi hyvinkin olla ainoa Fabergelta säilynyt pöytä, sillä muut pöydät ovat kadonneet vallankumousvuonna 1917. Harvinaislaatuinen esine siis kyseessä!

Ja otetaanpa vielä yksi ammattiala esille, nimittäin nahkurit, joita Kajaanissakin toimi jo 1800-luvun alusta lähtien. Kajaanin ensimmäinen nahkuri oli Jakob Boström, joka saapui kaupunkiin harjoittamaan nahkurin ammattia vuonna 1803. Vaikka Boström muutti Ouluun vuonna 1814, jätti hän itsestään pysyvän muiston Kajaanin seurakunnalle: Boström lahjoitti oululaisen Johan Hedmanin maalaaman alttaritaulun vuonna 1734 rakennettuun kirkkoon. Alttaritaulu sijaitsee Kajaanin nykyisessä kirkossa vasemmanpuoleisen parven päätyseinällä. Erityisen kiinnostavan lahjoituksesta tekee se, että lahjoitukseen liittyvä alkuperäinen, kirjallinen dokumentti on säilynyt näihin päiviin saakka, ja nyt se on saanut oman paikkansa museon näyttelystä.

Tämän dokumentin pohjalta jokainen ruotsinkielen taitoinen voi perehtyä tarkemmin Jakob Boströmin elämään ja hänen tekemäänsä lahjoitukseen. Ainutlaatuisuuden havinaa siis tässäkin!

Tätä kaikkea ja paljon muuta tarjoaa siis Monenmoisia hantvärkkäreitä -näyttely, joka jatkuu aina 3.1.2016 saakka. Näyttely saa rinnalleen 14.10. alakerran Galleriahuoneeseen Käsityöläisyys tänään -pienoisnäyttelyn. Tervetuloa tutustumaan käsityöläisten kiehtovaan maailmaan!