tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kainuulaisia merkkihenkilöitä, osa 3

Kanteleentaitaja Kajaanista - poika Ockenström

Liekö ollut ennusmerkki, että Akilles Ockenströmin syntymävuonna 1867 Kajaanin markkinoilla esiintyi 1800-luvun tunnetuin kiertävä kanteleensoittaja Kreeta Haapasalo. Myöhemmin käydessään Kuopion triviaalikoulua Akilles itsekin sai tilaisuuden kuulla Haapasalon kanteleensoittoa ja runonlaulantaa Kuopion markkinoilla, ja heidän tiedetään jossain vaiheessa esiintyneenkin yhdessä. Elämäntyökseen Akilles silti aluksi suunnitteli insinöörin ammattia. Opinnot kuitenkin katkesivat traagisesti vuonna 1885, jolloin synnynnäinen silmävika – ehkä isältä peritty – paheni niin että hänestä pian tuli umpisokea.

Elanto oli joka tapauksessa hankittava; niinpä Akilles Ockenström päätti hyödyntää musikaalisia taitojaan ja taipumuksiaan. Vuonna 1885 hän matkusti Helsinkiin, jossa kanteleensoiton lisäopintojen ohella kouluttautui myös pianonvirittäjäksi. Kiertueittensa yhteydessä hän myöhemmin aina ilmoitti toimivansa myös pianonvirittäjänä, mikä ilmeisesti oli hänelle tuottoisa sivutoimi soiton ohessa.  Ensimmäisen kerran hän esiintyi suurelle yleisölle seuraavana keväänä, paikka oli Helsingin ylioppilastalo. 

Ammattimaisen kiertuetoiminnan eri puolilla Suomea Akilles Ockenström aloitti vuonna 1887 20-vuotiaana. Esiintymisiä oli myös kotimaan rajojen ulkopuolella: Tukholmassa,  Upsalassa, Tallinnassa, Tartossa ja Pietarissa. Sokeudesta huolimatta hänestä kehittyi varsin monipuolinen esiintyjä, jonka ohjelmisto oli hyvin laaja. Siihen kuului kansanmusiikkia, varsinaista konserttimusiikkia sekä myös omia sävellyksiä. Esimerkkinä mainittakoon Limingassa vuonna 1893 pidetty konsertti, jossa hän soitti mm. suomalaisia kansanlauluja, Paciuksen ”Hymnin Suomelle”, metsästysköörin Weberin ”Taika-ampujasta”, Weberin ”Tanssiinkutsun”, balladin Merikannon ”Elinan surmasta”, oman valssinsa ”Elämän satu” ja lopuksi ”Porilaisten marssin”.

Akilles Ockenström esiintyi useasti yhdessä aikansa nuorten taiteilijoiden, kuten Aino Ackten ja Oskar Merikannon, kanssa. Soittaessaan hän käytti tehdastekoista 30-kielistä kanteletta. Kannelta hän soitti siten, että pisimmät kielet olivat lähinnä, tavalla jonka mainitaan olleen  uusi; säilyneen kuvan perusteella kuitenkin myös isä-Ockenström soitti samalla tavalla. 1890-luvulla Akilles myös opetti kanteleensoittoa, ja suunnitteli kantelejulkaisua opetuskäyttöön. Varhaisen kuoleman vuoksi se jäi vain yhden vihkosen laajuiseksi.

Akilles Ockenströmin aktiivinen muusikon ura kesti vain runsaat kymmenen vuotta Hän kuoli äkillisesti Helsingissä sairauskohtaukseen vain 31-vuotiaana, vuonna 1898. Hänet haudattiin Helsinkiin Malmin hautausmaalle; hautajaissaattueessa olivat mukana mm. säveltäjä Oskar Merikanto ja Suomalaisen Teatterin näyttelijäkunta.

Kajaanissa tuleva kanteletaituri Akilles ehti asua vain ensimmäiset ikävuotensa, eikä hänen mahdollisista esiintymisistään synnyinkaupungissa ole tietoa. Petter Ockenströmin muita jälkeläisiä kaupungissamme on asustanut näihin päiviin asti. Komealta kalskahtava sukunimi Ockenström, joka Ruotsin vallan ajan lopulla korvasi arkisuomalaisen Okkosen, muuntui 1900-luvun alussa jälleen suomalaiseen muotoon Olaste tai Oulasvirta.

Vuonna 1896 Akilles Ockenström esiintyi Väinämöisen asussa Tukholman Skansenilla. Pohjois-Pohjanmaan museon kuva-arkisto.
 
Teksti: Raili Kauppila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti