tiistai 24. tammikuuta 2017

Kajaani on Rock - vielä kaksi viikkoa!


Suuren suosion saavuttanut Kajaani on Rock -näyttely jatkuu Kainuun Museolla vielä tulevat kaksi viikkoa sunnuntaihin 5.2 asti. Kajaanilaisen kevyen musiikin historiaa esittelevä näyttely avautui marraskuun lopulla 2016, jolloin ensimmäiset innokkaat kävijät pyrkivät sisään jo ennen museon avautumista. Näyttely on houkuttanut laajalti eri-ikäisiä museokävijöitä. Kajaanilaisen kevyen musiikin historiaa käsitellään 1920-luvulta alkaen, jolloin niin sanottu haitarijatsi tuli kaupunkiin.


Näyttelyyn saatiin yksityisten kokoelmista upeita soittimia 1930-1940-luvuilta lähtien sekä poikkeuksellisen hienoja esineitä, kuten kuvassa näkyvät Sinipoikien puiset nuottitelineet 1940-luvulta. Sinipojat oli Kajaanin merkittävin tanssiyhtye 1940- ja 1950-luvuilla, seuraavalla vuosikymmenellä yhtyeiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti suuren kysynnän myötä.




1960-luvulla aloittaneista yhtyeistä nostettiin esiin erityisesti H band ja ELF. Kummallakin oli menneisyys nuoriso-orkestereina ja nämä olivat myös ensimmäiset kajaanilaiset yhtyeet, jotka pääsivät levyttämään - molemmat vuonna 1977. Kuvassa H bandin keikkabussin lippa, jonka paikallinen autoharrastaja Teemu Pyy löysi romuttamolta pari vuotta sitten!




Materiaalia molemmista yhtyeistä saatiin runsaasti sekä yhtyeen jäseniltä että faneilta. Jopa muutaman teinitytön 1970-luvun lopulla perustaman ELF Fan clubin esineistöä löytyi haaveellisia fanikirjeitä myöten.


Näyttelyssä on muutama sohva musiikin kuuntelua varten. Näistä kuulokkeista kuuluu muun muassa H bandin Viis B kuus kuus ja ELFin On rohtoo rock'n roll! Taustaseinällä keikkuvat Anita Hirvosen entiset glamrockhousut, jotka jäivät H bandin Tapani Hyvösen haltuun erään kiertueen jälkeen.


H bandin solistina toimi 1970-luvun lopulla Ulla Tapaninen, joka työskenteli näyttelijänä Kajaanin kaupunginteatterilla. Kun Tapaninen pääsi opiskelemaan Helsinkiin Teatterikouluun, tuurasi häntä muusikko Jussi Raittinen. Joulukuussa museolla järjestettiin yleisötilaisuus, jossa Raittinen ja H bandin jäsenet kävivät muistelemassa yhteisiä keikkailuaikojaan. Yleisöä tuli paikalle runsaasti.


Jotta näyttely ei antaisi liian yksipuolista kuvaa kajaanilaisen kevyen musiikin historiasta, haluttiin yleisölle esitellä myös paikkakunnan punk- ja heavypiirejä, jotka aktivoituivat erityisesti 1980-luvulta lähtien.



Eräs esitellyistä yhtyeistä on 1980-luvulla perustettu Euthanasia, jonka solistina toimi myöhemmin YUP-yhtyeen keulakuvana tunnettu Jarkko Martikainen.


Teini-ikäisenä Kajaanissa asunut Martikainen kävi muistelemassa 1980-luvun Kajaanin punk-piirejä ja villiä nuorisokulttuuria museolla järjestetyssä yleisötilaisuudessa joulukuussa.


Kajaani on Rock -näyttelyn tavoitteena on ollut esitellä merkittäviä kajaanilaisen musiikkielämän ilmiöitä, tapahtumia ja henkilöitä. Merkittäviksi ilmiöiksi laskettiin myös Kajaanin Big Band -alueorkesterikokeilu ja Kainuun Jazzkevät -festivaali, joka keräsi parhaimpina vuosinaan 12 000 kävijää Kajaaniin.




Big Bandin pitkäaikainen kapellimestari Ilpo Saastamoinen kävi luennoimassa Kajaanin Big Bandin roolista osana laajempaa, globaalia murrosta, jossa kevyt musiikki pyrittiin nostamaan tasa-arvoiseksi klassisen musiikin rinnalle. Kainuun Sanomat kävi tapaamassa Saastamoista museolla ennen luentoa  ja kirjoitti hyvän, taustoittavan jutun Kajaanin Big Bandista lauantain kulttuurisivuille.
Kasarirokkia ei myöskään unohdettu, vaan esillä ovat aikansa kovimmat bändit ja soittajat, joista useat pärjäsivät Suosikin järjestämissä SM-kisoissa ja pääsivät sitä kautta levyttämään. 1980-luvulla musiikkivaikutteita kylväneistä yhtyeistä maininnan ansaitsevat ainakin Tatu's April Music Band, Jumalainen näytelmä, Ran Tan Plan sekä Motelli Skronkle ja Mukutus.
Näyttelyyn rakennettiin myös esiintymislava ja treenis. Treeniksen sohvalta voi katsella digitoitua kaitafilmiä H bandin keikkailuista vuosilta 1973-1976.
Näyttely on saanut paljon positiivista palautetta. Näyttelyntekijöitä ilahduttaa erityisesti se, että useat paikalliset muusikot ovat kiitelleet näyttelyn sisältöä ja ulkoasua. Olemme saaneet myös innostuneita yhteydenottopyyntöjä ja toiveita vielä kolmannesta osasta kajaanilaisen kevyen musiikin historiaa.

Kajaanilaisen kevyen musiikin historiaa kirjoittivat Kainuun Museo ja Rauniokaupunki ry. Näyttelyn rakentamisessa apua tarjosivat muun muassa Kajaanin Taidemuseo ja Kajaanin kaupunginteatteri. Suuri kiitos erityisesti Rauniokaupunki ry:n vapaaehtoisille! Mainittakoon kiitoksissa vielä hienot grafiikat värkännyt Perttu Penttinen ja Helsingin haastattelut tehnyt Heikki Romppainen.


Kajaani on Rock -näyttely avoinna sunnuntaihin 5.2.2017 asti - vielä ehdit!




P.s. Tsekkaa myös pieni sivunäyttely leipomo Pekka Heikkisellä.




Teksti ja kuvat: Anna Laakkonen
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti