Kaunislehdon talomuseo Hyrynsalmella on kotiseutuneuvos ja opettaja Kalle Juntusen (1930–2018) pitkäaikaisen työn tulos. Taustalla oli kotiseututaloksi kaavaillun Hallan pirtin purkaminen kesällä 1959 ja siirto Helsingin Seurasaareen. Nuori historiasta ja kansatieteestä innostunut opettaja Kalle Juntunen oli kansatieteen kesäkurssilla 1965 Jyväskylän yliopistossa. Professori Asko Vilkunan johdolla tehtiin opintoretki keskisuomalaiseen talonpoikaiseen perinnemiljööseen, todennäköisesti Hankasalmen Niemijärvelle sijaitsevan Pienmäen pihapiiriin. Ja siellä - kuistilla istuessaan Kalle koki Kleion, historian muusan istuvan olalleen ja kuiskaavan: ”Otatko vastaan tehtävän; rakenna sama Kainuuseen?” - ”Otan” vastasi Kalle.
Jo 1966 museohanke olikin kotiseutulautakunnan
esityslistalla ja sellaiseksi valittiin kunnan omistuksessa oleva entinen
torppa Oravivaaran Kaunislehdossa. Vuonna 1967 alettiin entisöimään rakennuksia
ja hankkimaan lisää niitä eri puolilta pitäjää. Osa kymmenistä rakennuksista on
tuotu pitäjän eri puolilta ja pystytetty talon entisten rakennusten paikoille,
joten asemakaava on alkuperäinen. Nähtävillä on esim. erilaisia perinteisiä
kattomalleja; malka ja tuohi, lauta- sekä pärekatto. Alueella on myös
savusauna, paja ja aiempaa asumisvaihetta edustava kruununtorpparin savupirtti
vuodelta 1884. Aitoista kaksi on 1700-luvulta.
Päärakennuksessa esitellään miesten ja naisten puhdetöihin
liittyen lukuisia käsityötaitoja. Lisäksi alueella on tervanpolttopaikka ja
tervavene. Rautahyteistä toinen on 1500-luvulle ajoitetun Kokkojärven hytin
rekonstruktio Lönnrot -elokuvaa varten. Ainutlaatuinen osakokoelma on
helmestäjän varusteet. Nauris-Oskarin väkikivi painaa 113 kg ja liittyy
kansanomaisiin voimainkoetuksiin. Museo avattiin yleisölle 10.6. 1973 ja
avajaisjuhla oli juhannuksen alla.
Museo on alusta lähtien ollut toiminnallinen; peltoja on
viljelty, korjattu ja viljaa puitu riihessä, on poltettu tervaa, valmistettu
rautaa, kaadettu pettupuita, taottu puukkoja, kallittu viikatteita, kudottu
kangasta ja tehty monenlaisia muita käsitöitä. Osa tapahtumista on dokumentoitu
kansatieteellisiksi elokuviksi opettaja Väinö Taurun (1938–2019) johdolla.
Museo on ollut myös niin pelimannipäivien pitopaikkana kuin monien
historiallisten elokuvien kohtausten kuvauspaikkana ja taustamiljöönä.
Kaunislehdon Museo OPS oli voittoisa Itä-Suomen paikallismuseokilpailussa vuonna 2023. Kuvassa Paavo Enroth onnittelee rehtori Veli-Pekka Mäkeläistä. @Henna Kettunen, Kainuun Museo. |
Kaunislehdon Museo OPS:
Päätavoitteena on saada kokemus entisajan hitaammasta,
aika-ajoin jopa kiireettömästä elämän rytmistä, josta puuttui sähköiset ja
digitaaliset laitteet. Mieli ja aistit voivat rauhoittua, herkistyä ja avautua
myös ympäröivän luonnon kokemiseen - ja yhteisöllisyyteen. Pienten oppilaiden
mielikuvitus ja luovuus herää erilaisessa ympäristössä ja se voi tuottaa
spontaaneja leikkejä. Sateen sattuessa ohjelmaa voidaan muuttaa ja toimia
enemmän sisätiloissa.
Tämä kaikki edesauttaa myös ryhmäytymistä. Kaikille oppilaille otetaan käyttöön museopassi. Museopassia vastaan oppilaalle tulostetaan todistus suoritetuista museoopinnoista päättötodistuksen yhteyteen. Museopassiin merkitään, mitä museaalista on käsitelty. Lisäksi siihen voidaan sisällyttää pienen tehtävän tuotos, kuten kirje, tarina, piirustus, valokuva yms.
Eskarit
Tavoitteet: MUSEOON TUTUSTUMINEN
Toteutus: katsellaan, ihmetellään, kysellään, kerrotaan,
lauletaan, leikitään ja / tai kuunnellaan aiheeseen liittyviä satuja. Voidaan
ottaa oma nukke tai pehmoeläin mukaan.
Museopassi: Käynnistetään museopassin teko opettajajohtoisesti.
Museopassi siirtyy vuosiluokalta eteenpäin ja täydentyy joka vuosi.
1 lk.
Tavoitteet: ASUMINEN JA LASTEN LEIKIT
Miten ennen asuttiin? Savupirtti, kamarirakennus ja
päärakennus.
Toteutus: katsellaan, kysellään, kerrotaan, lauletaan ja / tai
kuunnellaan aiheeseen liittyviä satuja. Leikitään esim. kotileikkejä. Voidaan
ottaa oma nukke tai pehmoeläin mukaan.
Museopassi: Jatketaan museopassin tekoa opettajajohtoisesti,
koko luokalle yhteinen (mihin museaaliseen tutustuttu)
2 lk.
Tavoitteet: PIHAPIIRIN RAKENNUKSET JA LASTEN LEIKIT
Miten ennen elettiin? Savusauna, paja, navetta, lampola,
talli, aitat, riihi ja lähde.
Toteutus: katsellaan, kysellään, kerrotaan, lauletaan ja /
tai kuunnellaan aiheeseen liittyviä satuja. Leikitään esim. pihapiirin
leikkejä, voidaan käydä marjoja poimimassa.
Museopassi: Jatketaan museopassin tekoa opettajajohtoisesti,
koko luokalle yhteinen (mihin museaaliseen tutustuttu).
3 lk.
Tavoitteet: PERHE, SUKU, MONTA SUKUPOLVEA - KOTONA JA
KYLÄSSÄ
Miten ennen elettiin? Monen sukupolven perheet, suurtaloudet
esim. Kypärävaaran Kemppaiset ja Luvankylän Heikkiset (Uusitalo), atimointi,
mummon ja ukin kammari...
Toteutus: Kerrotaan, katsellaan, kysellään, lauletaan ja /
tai kuunnellaan aiheeseen liittyviä tarinoita. Voidaan käydä marjoja poimimassa
ja tehdä marjapöperoä. Voidaan askaroida käpylehmiä, nukke, ritsa, jousi,
pottulinko, leikkiä keppihevosilla ym. Jonkun mummi tai vaari voi tulla
kertomaan, miten ennen elettiin.
Museopassi: Mihin museaaliseen tutustuttu, lisäksi oppilaat
tuottavat ryhmässä pienen asian museopassiin.
4 lk.
Tavoitteet: MAATALOUS
Miten ennen viljeltiin maata, saatiin viljasta leipää?
Maanmuokkausvälineitä, riihi, puimuri, käsikivet, kellari. Miten kasvatettiin
naurista, porkkanaa ja perunaa? Miten saatiin pellavasta ja hampusta kangasta?
Toteutus: Kerrotaan, katsellaan, kysellään, tutkitaan,
leikitään, lauletaan ja kuunnellaan aiheeseen liittyviä tarinoita. Voidaan
käydä marjoja poimimassa ja tehdä marjapöperoä, maistellaan nauriita.
Perinteisiä leikkejä, kilpailuja, askarointeja. Jonkun mummi tai vaari voi
tulla kertomaan, miten ennen elettiin.
Museopassi: Mihin museaaliseen tutustuttu, lisäksi oppilaat
tuottavat pareittain pienen asian museopassiin.
5 lk.
Tavoitteet: KARJANHOITO
Miten ennen hoidettiin karjaa ja muita kotieläimiä -
talvella ja kesällä? Mihin kotieläimiä tarvittiin ja käytettiin? Kotieläinten
nimiä.
Toteutus: Kerrotaan, katsellaan, kysellään, tutkitaan ja
kuunnellaan aiheeseen liittyviä tarinoita. Voidaan käydä marjoja poimimassa ja
tehdä marjapöperöä. Eläinten hoitoa. Perinteisiä leikkejä, kilpailuja,
askarointeja. Jonkun mummi tai vaari voi tulla kertomaan, miten ennen elettiin.
Museopassi: Mihin museaaliseen tutustuttu, lisäksi oppilaat
tuottavat opettajan valitseman yhteisen asian museopassiin.
6 lk.
Tavoitteet: KYLÄYHTEISÖ - JUHLAA JA ARKEA
Miten ennen käytiin naapurissa iltaa istumassa ja “kylässä”?
Talkoot. Miten vietettiin juhlia, häitä ja hautajaisia? Saunajaiset (varpajaiset
/ rotinat). Pirttikoulu.
Toteutus: Kerrotaan, katsellaan, kysellään, tutkitaan ja
kuunnellaan aiheeseen liittyviä tarinoita, näytellään. Voidaan käydä marjoja
poimimassa ja tehdä marjapöperoä. Perinteisiä leikkejä, kilpailuja,
askarointeja. Jonkun mummi tai vaari voi tulla kertomaan, miten ennen elettiin.
Museopassi: Mihin museaaliseen tutustuttu, oppilaat
tuottavat opettajan valitsemalla tavalla pienen itseään koskevan museoasian
museopassiin.
7 lk.
Tavoitteet: ROOLIT
Miten ennen elettiin? Isäntiä, emäntiä, lapsia, renkejä,
piikoja - suutari, räätäli, seppä, parantaja, opettaja, pappi, lukkari.
Puhdetyöt, miesten ja naisten puoli pirtissä. Tutustutaan 1900-luvun alun
maatalousyhteisön ammatteihin ja yhteisön erilaisiin rooleihin.
Toteutus: Kerrotaan, katsellaan, kysellään, tutkitaan ja
kuunnellaan aiheeseen liittyviä tarinoita, näytellään. Käydään läpi
maatalousyhteisön vanhoja ammatteja. Ryhmäytymisharjoituksina dramatisoidaan
erilaisia rooleja ja tilanteita entisajan elämästä.
Muuta: kaunokirjoituksella kirjoitettu kirje
luokkatoverille, aseteltu ryhmäkuva, voimaeläin… Aloitetaan kasvikansion
tekeminen.
Museopassi: tuotetaan kuvaus vanhanajan rooleista ja
ammateista, oman valinnan mukaan. Liitetään vanhanajan (mustavalkoinen) esim.
ryhmävalokuva museopassiin.
8 lk.
Tavoitteet: KÄSILLÄ TEKEMINEN
Miten ennen tehtiin rautaa ja puukkoja, tervaa ja veneitä,
pirtissä puhdetöinä rekiä? Miten tehtiin villasta lankaa ja vaatteita, mattoja
- nahasta kenkiä, juurista köyttä, päre- ja tuohitöitä?
Toteutus: Kierretään, kerrotaan, katsellaan, kysellään, tutkitaan
ja kuunnellaan aiheeseen liittyviä tarinoita. Voidaan tehdä päre- tai tuohityö,
villasta lankaa, värjätä luonnonväreillä, kangaspuilla kangasta, veistää tai
rakentaa. Voidaan käydä marjoja poimimassa tai sienestämässä. Perinteisiä
pelejä ja kilpailuja?
Voidaan jatkaa myös kasvikansiota ja bongata pihapiirin
lintuja, perhosia ja hyönteisiä.
Museopassi: Oppilaat tuottavat laajemman asian museopassiin.
9 lk.
Tavoitteet: OMAVARAISUUS
Mitä maatalon omavaraisuus edellytti jäseniltään? Millainen
oli päivärytmi, isännän, emännän, lasten ja palvelusväen - naisten ja miesten
tehtävät ja roolit, jotta toimeen tultaisiin?
Mitä olemme menettäneet kulutustaloudessa? Mitä voimme oppia
entisajan elämäntavasta ekologisuuden ja huoltovarmuuden kannalta?
Toteutus: Kerrotaan, katsellaan, kysellään, tutkitaan.
Korjataan naurissato ja tehdään naurishaudikkaita. Voidaan käydä marjoja
poimimassa tai sienestämässä. Perinteisiä pelejä ja kilpailuja? Taidetta -
valokuvia?
Kuva ja tekstit: Markku Korteniemi, Henna ja Jarkko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti